Suru on valunut varpaisiin asti
se liian syvällä sisällä on
jalkani liikkuvat kankeasti
olen surusta tunnoton
Suru virtailee ihoni alla
vallaten hahmoni ääret
liikkuu suonissa kaikkialla
täyttäen sormet ja sääret
Hengitän surusta tehtyä happea
puhaltaa koitan pois tätä murhetta
Eikä se liikahdakaan, vaatii vain lisää tilaa
Lisää tilaa ja aikaa!
Sillä kaksin täytyy surunsa kanssa
sovussa asua samassa huoneessa
Aikansa virrata antaa, luvalla valloittaa
--
Vielä jaloissa tuntuu painava taakka
ja matka on täysin arvaamaton
Jos jaksan kulkea iltaan saakka,
ehkä huomenna helpompi on
