Elämää ei voi koskaan korjata
ihan täysin kuntoon
sitä ei voi höylätä ja hioa
naulata ja naputtaa valmiiksi
aina se on vähän rempallaan
pikkuisen vinossa niin kuin
pellon laidan lato
jostain kohtaa vuotaa katto
ja viima viluttaa lautojen lomista
ja ihminen koittaa vimmatusti
tilkitä sitä viimeistä rakoa
vain huomatakseen jotain muuta
mikä ei katsetta kestä
sillä ei elämä suostu täydelliseksi
paitsi ehkä tuulenvireen verran
tai yhden jalamitan matkan
tai laskevan auringon ajaksi
ja siihen täytyy ihmisen tyytyä
jos aikoo yhtään tyytyväinen olla
