Ei ollut häävi alku hänellä
kerjäläiseksi kasvoi
rakkauden nälkäänsä täyttäjää toivoi
katsetta kaunista kaipasi usein niin
Pienikin murunen hellyyttä riitti
hetken uskoa antoi
kunnes taas sisällään tyhjyys kalvoi
kipuna kouristi pettymys ihmisiin
Ei voinut silloin aavistaa
että pian hän saisi ottaa vastaan
tuon kutsun kultaisin kirjaimin
kera kuninkaan sinetin
Ovellaan seisoi uljas lakeija
linnaan mukaansa pyysi
häpeillen neitonen itseään katseli
kunpa ei likaansa huomaisi toivoi niin
Kuninkaan vaunuissa vaiti istui
pian jo perille saapui
valtavaan linnaan tyttönen ohjattiin
kohta hänet puhtaisiin vaatteisiin puettiin
Ei voinut silloin ymmärtää
miksi hän sai kutsun kuninkaan pöytään
tuon kutsun kultaisin kirjaimin
kera kuninkaan sinetin
Sisällä salissa kaikki valmiina
aika kaivattu koitti
kuningas itse jo seisten odotti
katseessa hellyyttä ikävöinyt lastaan niin
Kädestään tippui kultavaltikka
tytön kun kaappasi syliin
puhkesi isänsä oitis kyyneliin
koskaan ei päästäisi enää niin kadoksiin
Ja vihdoin tyttönen sai ymmärtää
miltä tuntuu kun saa arvonsa löytää
tuon kruunun kultaisen omistaa
kerran periä kuninkaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti