Häviän vieläkin liian usein itseltäni
Äkkiä huomaankin huhuilevani jostain sivulta
Oma ääneni toteaa minun lähteneen pois
En ole edelleenkään löytänyt pysyvää kotia kuoreni alta
Enkä ole onnistunut lukitsemaan itseäni sisään
Yhä välillä vaivaannun omassa seurassani
Niin ahdasta,
Niin tylsää, tyhjää puhetta
Outoa hiljaisuutta
Silloin karannut sieluni lähtee vaeltamaan vapauteen
Ja hyvähän sen on sieltä huudella ivaten perääni:
- Mitäs nyt teet? Sinä et ole läsnä!
Mutta vielä joskus, sen lupaan!
Joskus sisälläni on niin kotoisaa
Ettei mikään voi enää houkutella minulta pakoon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti