Hymyilen syyttä

Tänään hymyilen syyttä -
ilman elämälle asetettuja ehtoja
ilman täyttyneitä toiveita
ilman tarvetta oikoa vinoa
tai päästä nopeammin perille

Ihan vain rauhassa ihailen tätä ihmettä
ja sateen soittoa ikkunan takana

Nämä lyhenevät päivät

Nämä lyhenevät päivät
täyttyvät jälleen hyvästeistä:
kurjet, lehdet, valo, lämpö

- ja sinä.

Ja minä
luovun oikeudestani pitää kiinni,
vangita hellästi mutta väkisin,
pakottaa näkemään samoin. 

Tuulelle nostan sormeni merkiksi.
Se saa nyt syleillä omaansa,
pitäköön hetken huolta itsellään.

Sillä vain se, joka on vapaasti mennyt 
voi palata takaisin.

Heitetty toivo

Vaikka minä tiukasti puristin sinua nyrkissäni
ja sanoin viimeiseen saakka pitäväni kiinni
olit lipunut sormieni sivusta jo ennen iltaa

Yötaivas oli mustempi kuin aikoihin 
ja minä yksin elämäni vellovilla vesillä
sylissäni kaksi tyhjää väsynyttä kättä

Veneeni ajelehtiessa villisti kohti tuhoa
muistutti vain kipu rinnassa siitä että yhä hengitin
olin juuri heittänyt toivoni ja tulevat vuoteni pois

Silloin kuulin sinun sukeltavan pimeyden läpi
kadoten pian pinnan alle tutkimaan pohjaa
samassa vauhtini tyyntyi keveäksi keinunnaksi

Toivo elää! kuiskasin yhtäkkiä ymmärtäen
Vain omista käsistä heitettynä se voi elää!
 
Toivo oli tarrautunut rautaisilla kourillaan kallioon