Siitäkö se johtuu
että sanoissa on tavuja
että niissä kohdin
olisi vielä pieni mahdollisuus seisahtaa
jättää ehkä osa kokonaan lausumatta
tai vaihtaa vaikka lennosta toiseen
sammakon villistä jalasta saisi otteen
voisi tehdä erikoisista sanoista tavallisia
tai mahtailevista mukiinmeneviä
eikä malja vain hallitsematta kuohuisi yli
siitäkö se johtuukin?
- vai onko kuitenkin niin
että kaikkien sanojen juuret
ovat suutakin syvemmällä
ettei niitä enää mitenkään
huulten porteilla pidätellä
että jo sydämessä
nuo viattomat kirjaimet päätyvät
nälkäisten tavujen saaliiksi
ja äänen nopeudella
ne lihovat lauseiksi
joiden painavaa vyöryä
ylös kurkusta eivät pysäytä
edes hyvin teroitetut hampaat
sillä mitä sydän on täynnä
sitä kieltä suu puhuu
Kirjoituksia keskeneräisestä ja keskenkasvuisesta elämästä. Siitä, miten syntymän ja kuoleman välillä ei ehdi mitenkään tulla valmiiksi. Ja siitä, kuinka kaunista tekeilläkin oleva elämä voi olla.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Tuhansista tahdoista
- Vähän hassu hääruno
Niistä tuhansista tahdoista
se ensimmäinen on kaikista vaivattomin:
mitä nyt muistaa pysytellä pystyssä
keskellä kirkkoa vapisevin jaloin
hengittää vuoroin ulos ja sisään
ja oikeassa kohdassa -
ei liian äkisti eikä liikaa viivytellen
osaa vastata kaksi värisevää tavua:
- tah-don
ja kyllä ne seuraavatkin tahdot
ovat vielä ihan lasten leikkiä
sellaista kevyttä kesäpuuhaa
- mitä sinä tahtoisit tehdä?
- no mitä sinä tahdot?
- sitä mitä sinäkin tahdot!
mutta entäs sitten
kun kaikki helpot tahdot
on kulutettu loppuun
kun ei melkein enää tahdokkaan
silittää toisen tukkaa
tai selittää sadatta kertaa samoja juttuja
vain kuullakseen ettei se tajunnut vieläkään
tai kun alkaa miettiä
mitä sitä oikeastaan edes itse elämältä tahtoo
ja kun huomaa että toinen tahtookin ihan muuta
tai kun kaksi vahvaa tahtoa
tahtovat vain nujertaa toistensa tahdon
silloin niistä tuhansista
haastavimmista tahdoista
riittää oljenkorreksi vielä pitkäksi aikaa
kunhan nuo kuusi tavanomaista kirjainta
sovittaa suuhunsa edes jonkinlaisessa järjestyksessä
(t-a-h-n-d-o, ah don't, adht on, don tah)
tai sitten ihan vaan reilusti:
- tahdon!
tahdon että sinä saat olla sinä
ja että minä saan olla minä
ja että me puoliksi
tahdomme edelleen yhtä ja samaa
- me tahdomme rakastaa!
Niistä tuhansista tahdoista
se ensimmäinen on kaikista vaivattomin:
mitä nyt muistaa pysytellä pystyssä
keskellä kirkkoa vapisevin jaloin
hengittää vuoroin ulos ja sisään
ja oikeassa kohdassa -
ei liian äkisti eikä liikaa viivytellen
osaa vastata kaksi värisevää tavua:
- tah-don
ja kyllä ne seuraavatkin tahdot
ovat vielä ihan lasten leikkiä
sellaista kevyttä kesäpuuhaa
- mitä sinä tahtoisit tehdä?
- no mitä sinä tahdot?
- sitä mitä sinäkin tahdot!
mutta entäs sitten
kun kaikki helpot tahdot
on kulutettu loppuun
kun ei melkein enää tahdokkaan
silittää toisen tukkaa
tai selittää sadatta kertaa samoja juttuja
vain kuullakseen ettei se tajunnut vieläkään
tai kun alkaa miettiä
mitä sitä oikeastaan edes itse elämältä tahtoo
ja kun huomaa että toinen tahtookin ihan muuta
tai kun kaksi vahvaa tahtoa
tahtovat vain nujertaa toistensa tahdon
silloin niistä tuhansista
haastavimmista tahdoista
riittää oljenkorreksi vielä pitkäksi aikaa
kunhan nuo kuusi tavanomaista kirjainta
sovittaa suuhunsa edes jonkinlaisessa järjestyksessä
(t-a-h-n-d-o, ah don't, adht on, don tah)
tai sitten ihan vaan reilusti:
- tahdon!
tahdon että sinä saat olla sinä
ja että minä saan olla minä
ja että me puoliksi
tahdomme edelleen yhtä ja samaa
- me tahdomme rakastaa!
torstai 19. kesäkuuta 2014
Yksin
Taitaa olla niin että
kaikesta ympäröivästä
metelistä huolimatta
ihminen on aikalailla yksin
yksin pienen itsensä kanssa
tässä suuressa maailmassa
koittaen omin avuin selvittää sellaisia
mistä viisaatkin vielä väittelevät
yksin ajatustensa parissa -
noiden kiivaiden kysymysten
ja hiljaisten vastausten välimaastossa
pakotettuna ilman ketään toista
valitsemaan menneen rippeistä aineksia
parempaa huomista varten
yksin vaikka kaksinkin
yksin vaikka ihan lähellä
vain ohut iho näyttää erottavan
ihmisen muista kaltaisistaan
mutta kuinka lukuisia
yksinäisiä tarinoita
se pitääkään tiukassa otteessaan!
kaikesta ympäröivästä
metelistä huolimatta
ihminen on aikalailla yksin
yksin pienen itsensä kanssa
tässä suuressa maailmassa
koittaen omin avuin selvittää sellaisia
mistä viisaatkin vielä väittelevät
yksin ajatustensa parissa -
noiden kiivaiden kysymysten
ja hiljaisten vastausten välimaastossa
pakotettuna ilman ketään toista
valitsemaan menneen rippeistä aineksia
parempaa huomista varten
yksin vaikka kaksinkin
yksin vaikka ihan lähellä
vain ohut iho näyttää erottavan
ihmisen muista kaltaisistaan
mutta kuinka lukuisia
yksinäisiä tarinoita
se pitääkään tiukassa otteessaan!
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Kun on aika mennä
Silloin kun on aika mennä
ei voi enää jäädä
eteiseen ihmettelemään
kenen kengillä
sitä astuisi uuteen
ei voi etsiä jotain
mitä ehkä pitäisi tai kuuluisi
tai sovittaa toisille sopivia
omiin jalkoihin
eihän sitä kumminkaan
muiden saappailla tehdä matkaa
ei muiden kokemuksilla
tai kompuroinneilla
sillä liian suuria tai pieniä
ne joka tapauksessa itselle ovat
siksi omat kengät on kelvattava
ne jotka on tallattu linttaan
ja muovattu mukavaksi mennä
jotka on arjessa kurattu
ja jotka kiillotetaan juhlaksi jälleen
niillä on mentävä
ja niillä minä nyt menen
ei voi enää jäädä
eteiseen ihmettelemään
kenen kengillä
sitä astuisi uuteen
ei voi etsiä jotain
mitä ehkä pitäisi tai kuuluisi
tai sovittaa toisille sopivia
omiin jalkoihin
eihän sitä kumminkaan
muiden saappailla tehdä matkaa
ei muiden kokemuksilla
tai kompuroinneilla
sillä liian suuria tai pieniä
ne joka tapauksessa itselle ovat
siksi omat kengät on kelvattava
ne jotka on tallattu linttaan
ja muovattu mukavaksi mennä
jotka on arjessa kurattu
ja jotka kiillotetaan juhlaksi jälleen
niillä on mentävä
ja niillä minä nyt menen
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Minun oma tahtoni
Sinä et ole sallinut minun antaa
omaa tahtoani pois
et vaikka kuinka olen tarjonnut
että ota nyt
päätä sinä minun puolestani
vedä vaikka narussa perässäsi
sillä helpompaa olisi minulle
sanoa että tapahtukoon sinun
tai että hänen
tai kenenkä vaan muun
paitsi minun oma tahtoni!
sillä riskejähän siihen liittyy
ja hirvittävä vastuu
enkä epäonnistuessa
voisi syyttää oikein ketään muuta
- ja niin minä seison
elämäni tienhaarassa
ja sinä olet täysin hiljaa -
et suostu määräämään
minun elämäni suuntaa
etkä viemään vapauttani valita
mutta aivan kuin nyökkäisit sille
että kerrankin alan uskaltaa
tahtoa ihan itse
omaa tahtoani pois
et vaikka kuinka olen tarjonnut
että ota nyt
päätä sinä minun puolestani
vedä vaikka narussa perässäsi
sillä helpompaa olisi minulle
sanoa että tapahtukoon sinun
tai että hänen
tai kenenkä vaan muun
paitsi minun oma tahtoni!
sillä riskejähän siihen liittyy
ja hirvittävä vastuu
enkä epäonnistuessa
voisi syyttää oikein ketään muuta
- ja niin minä seison
elämäni tienhaarassa
ja sinä olet täysin hiljaa -
et suostu määräämään
minun elämäni suuntaa
etkä viemään vapauttani valita
mutta aivan kuin nyökkäisit sille
että kerrankin alan uskaltaa
tahtoa ihan itse
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)