Kuinka vihreää voikaan rakastaa
tuota vastamaalattua maisemaa
niin nuorta ja viatonta vielä
naarmuton pintakin aivan virheitä vailla
ja nuo itseriittoisen villit varret
jotka esittelevät siinä sulojaan kuin
kätensä suudelmalle ojentanut neito
sallivat tuulen viedä illan viimeiseen valssiin
eivät taida tietää päivän poltteesta mitään
eivät sateesta joka pakottaa lakoamaan alleen
eivät siitä pimeydestä kun valo äkkiä lakkaa
ja kylmyys vie lopulta niiltäkin hengen
mutta leveilkööt nyt siinä sadoilla sävyillään
ilakoitkoon ilonsa kunhan suovat ihmetykseni
ja sallivat hieman silmäillä ihanuuttaan sillä
tuskin nuo huomisesta huolisivat vaikka tietäisivät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti