Lepo taitaa alkaa siinä kohtaa
missä viimeisinkin ajatuksista lakkaa
kun tyhjä katse seuraa hopeisia laineita
niitä jotka kadottavat jatkuvasti reittinsä
mutta päätyvät silti aina jotenkin rantaan
kun outo olo loiskahtaa aallon selällä kiville
ja livahtaa niin äkkiä pohjia myöten pois
ettei siihen karkulaiseen ehdi mitenkään tarttua
ja kun itse ei liiku ollenkaan
on ollut aamusta asti hyödytön
tunnit tyhjänpäiväisiä tekoja täynnä
ja unohtaa koskaan olleenkaan tärkeä
saati sitten sellaiseksi enää ikinä tulevan
ja kun silloin huomaa hengittävänsä
meren kanssa yhtä aikaa
sisällä läikähtää jotain
se taitaa olla lepo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti