Alan viihtyä vapaudessani

Minulla on jo aikuisen naisen kasvot
Monta syksyä pehmennyt varsi
Yhä vain rohkeammat jalat
Ja sydämestä saa paremmin kiinni

Mutta sidottua!
Sitä ei minusta enää saa
Siinä määrin alan viihtyä vapaudessani
Ja pidän itsestäni ihan liikaa

Pieniä alkuja

Ei polje pieniä alkuja koskaan suurin rakkaus
Ei pyydä hentoa vartta kasvua kiirehtämään
Sille heiveröinen verso riittää
tietää pinnan alta nousee vielä lisää

Se näkee toivoa siellä missä on toivotonta
missä hiljaisuus on niellyt kaksi avutonta
jotka koittavat toisensa sanoitta musertaa
suostumatta heikommaksi kumpikaan

Ei polje pieniä alkuja koskaan suurin rakkaus
Ei tallo jalkoihinsa kompastelevaa
Sille särjettyjen seura riittää
syytettyjä ei käy enää syyttämään

Se näkee hehkua siellä missä on hiipuneita
missä puhallellaan loppuun palaneita
Nostaa suojaiselle kämmenelle lepäämään
kylmän sydämenkin uuteen eloon herättää

Se kestää kun muut eivät kestä
se sietää myös sietämätöntä
Sitä estää ei voi sitä estää
sille pieni ei koskaan mitätöntä

Marraskuun lapsi

Jäätäviä aamuja rakastan
lätäköitä haljenneita
Tuimia katseita kulmien alta
ja puheita vaimenneita

Lyhyitä päiviä rakastan
ja hitaita minuutteja
Hiljaista sadetta ikkunan takana
haikeutta, märkää maata

Kas marraskuun lapsi olen
ja syntynyt syksyn synkkyyteen
En ole musta en ole valkoinen
harmaaseen kotini teen

Pimeitä iltoja rakastan
metsien tummia puita
Levossa itseni, luontoni kanssa
olen valmiina liikkumatta

Ja kun lämpöiseen syliisi nukahdan
kuulen tuulen laulavan lohduttomasti
-Aa-aaa ah-dis-taa
sekin valittaa valoa vailla

Vaan en päästä kylmää sisälle asti
uinun uneeni lapsosen lailla
minä marraskuun harmailla mailla  
marraskuun harmailla mailla

Hidasta, hidasta!

Hidasta, hidasta, hidasta vähän!
Jarruta, seisahdu edes hetkeksi tähän
Katso vasemmalle, sitten oikealle
vielä vasemmalle
Näetkö ketään, huomaatko mitään?
Aivan lähellä, siinä vierellä
Itse Rakkaus seisoo tiellä
(se on katsos peitetehtävissä siellä) 
itkuisena lapsena
kiukkuisena naisena
liian äkisti kasvaneena poikasena
valittaa aina silitystä vailla
että joku voisi huomata ja vähän ihailla

Vaan sellainen on tämä ihmisen tie
kutsuu kyllä, vaikkei kerro minne vie
Pyytää mukaan lupaamatta mitään
ja käskee vielä vauhtia lisäämään
Pois, pois, pois tästä hetkestä!
Varo ihmeessä pysähtymästä
ettet myöhästy tärkeämmästä

Ja niin ei kiireinen huomaakaan
sitä sala-asuissa liikkuvaa mokomaa
joka yhä vain parasta tarjoaa
Ei näet millään malta hidastaa 
tai sivuille katsahtaa
Tuimasti hän jatkaa kulkuaan-
aikoo vielä suuria saavuttaa!