Alkusysäys, Sörnäisten metroasema:
Päähenkilö seisoo rullaportaiden keskivaiheilla.
Pukeutunut mustaan puolipitkään toppatakkiin.
Merkki: Vero Moda, ei erityisen tyylikäs,
portaissa edellä toinen samanlainen.
Lipuu ylöspäin yhdessä ilmeettömien avustajien kanssa.
Roolitus onnistunut ja todentuntuinen, harmaa.
Päähenkilön tuijottava katse on liimautunut
metalliritilään tarrautuneeseen purkkaan.
Lapanen lepää epäilyttävän puhtoisella kaiteella.
Taustakohinaa, ei musiikkia.
Huippukohta:
Päähenkilö saavuttaa portaiden ylätasanteen.
Hän väistelee taidokkaasti vastaanvyöryviä esteitä,
joiden vartalot kyllä osuvat, mutta silmät eivät koskaan uppoa.
Virolainen jousitrio aloittaa tangon, Por Una Cabeza.
Se on ainoa tango, jonka päähenkilö tunnistaa.
Äkkiä hän muistaa jotain, muistaa kerran rakastaneensa tulisesti.
Lähikuvassa näkyy kohoava suunpieli tai ainakin sen aavistus.
Askeleet hidastuvat, hän melkein pysähtyy, kääntää päätään.
Loppuhäivytys:
Päähenkilö jatkaa toisille rullaportaille.
Hänen on mentävä, vaikka lämmennyt veri veisi kauas Argentiinaan
tai edes Suomen kesäöihin tai edes mihin vain muualle.
Lyhyet portaat päättyvät ja hän lähes kompastuu,
sillä on katsonut koko matkan taakseen, eiliseen,
imenyt itseensä jokaisen arvokkaan sävelen,
saanut niistä otteen, päässyt melkein irti harmaasta ritilästään.
Päähenkilö vetää tekoturkisreunaisen hupun silmilleen,
työntää lapaset takin hihoihin ja kaipuunsa vieläkin syvemmälle.
Tango jää soimaan lopputekstien ajaksi,
se on juuri saavuttamassa mahtimontisinta b-osaansa,
kun liukuovi avautuu.
Vaasankadulla pyryttää ankarasti. Hän hymyilee jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti