On päiviä jolloin en meinaa kestää
elämän arvaamattomuutta
sen tapaa horjahdella
äkisti puolelta toiselle
kallistella niin hurjasti
etten melkein pysy kyydissä
ensin houkutella kanssaan
hauskalle matkalle
pitää yllä kevyttä lystiä
luvata riemua ja värejä
ja muuttua sitten holtittomaksi
ihan ilman suuntaa kulkevaksi
ja minä valvon yöllä
ja mietin että ollapa vanhus
kaiken jo nähnyt
elämältä osansa saanut
omat kolhunsa kolhinut
ja hyvästelemään valmis vanhus
mutta silloin taas
en meinaa kestää itseäni
sitä kuinka hauraaksi tulen
kun en saakaan hallita
kuinka pian rohkeuteni katoaa
kun minulta viedään elämän ohjat
ja niin minä lopulta huomaan
olevani oikeastaan itse
itseni suurin murhe
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti