Mitä tahdot kertoa kipu?

Istuipa kerran kipu kanssani iltaa.
Oli tullut aivan omin luvin sohvalleni
ja seuraili siinä kanssani samaa ajankohtaisohjelmaa.
Kiinnostunuttakin esitti ja nyökkäili toisinaan hyväksyvästi.

- Mitä sinä kipu oikein tahdot kertoa? kysyin viimein,
sillä sen äänetön läsnäolo alkoi käydä sietämättömäksi.
- Riippuu siitä, mitä haluat kuulla, se vastasi oitis.

- Sen tietysti, miten sinusta pääsee eroon, sanoin uskoen,
että vieraani ymmärtäisi kunnioittaa toivettani.
- Eikö sinua sitten ollenkaan kiinnosta tietää, miksi tulin.
Kas minut on lähetetty ohjaamaan sinut ongelmiesi luo,
se jatkoi eikä näyttänyt olevan lähdössä minnekään.

Itse tunsin tarvitsevani eniten lepoa ja rauhaa, 
armollista unohdusta ja kivun pikaista poistumista 
enkä epäillyt sanoa sitä ääneen:  
- Etkö voisi vain mennä. En tohdi kohdata enää yhtään uutta ongelmaa, 
tuskin selviän vanhoistakaan. 

- Voinhan toki, kipu lupasi ja alkoi heti siirtyä kohti ovea.
Ovella se kuitenkin kääntyi ikään kuin olisi unohtanut sanoa jotain äärimmäisen oleellista:
- Tiedäthän, etten voisi ikinä laistaa tehtävästäni ja jättää sinua omillesi. Se olisi väärin sinua kohtaan. Ethän silloin koskaan pääsisi toipumaan. 

Ja niin kipu sinä iltana meni ja toisena se taas tuli.
Mutta koska olimme jo vähän tuttuja, annoin kivulle luvan olla.
Uskalsin käydä sen kanssa neuvonpitoa ja uskalsin kuunnella sen tarinointia. 

Ja tuli sekin aika, jolloin huomasin istuvani yhä useammin vailla seuraa.
Kipu oli tainnut vihdoin sanoa sanottavansa.