Sinä huomasit kun minä huokaisin

Sinä huomasit
kun minä huokaisin
en edes sanaa sanonut
mutta heti sinä sen tiesit

tiesit kuinka äkkiä voimani katosivat
ja kuinka pian olinkaan omillani
kuinka toivo ja tulevaisuus
lipuivat yhä vain kauemmas

tiesit että vilkaisin jalkojani
katsoin noita upottavia askelmia
ja levotonta sydäntänikin
enkä minä ollenkaan ylpeänä
sen ääntä kuunnellut

mutta sinä huomasit
kun minä huokaisin -

ja minulle riitti
kun tiesin
että sinäkin sen kaiken tiesit

En minä tiedä

Näinä aikoina yhä vain useammin
löydän itseni ajattelemasta että
en minä tiedä

kun ajatukset sinkoilevat
miltein hengenvaarallisesti
suurten kysymysten
ruuhkaisilla valtateillä
seison siellä itsekseni kaiken keskellä
ja sanon mielessäni että
en minä tiedä

ja niin se vain on
etten minä ihan totta tiedä

vaikka olenhan minä lukenut
ja koittanut kuunnella
olen pitänyt silmäni auki
ja pyrkinyt näkemäänkin
olen yrittänyt ymmärtää

ja vaikka minä kuinka mietin
huomaan siltikin päätyväni
aina siihen samaan kysymysten kehään
josta alussa lähdin
ja yhä vain vähemmän
tunnun vuosi vuodelta tietävän

niin että! kyllä minä valtavasti ihailen niitä
joilla on aina vastaus valmiina
ja päivänselvä mielipide
sillä itse en ole ollenkaan varma
 
niin paljon on vielä sellaista
mitä en ihan yksinkertaisesti tiedä

Vain kaksi kolmesta

Vain kaksi kolmesta
voi ihminen hoitaa itse:

voi opetella uutta ja nähdä vaivaa
tehdä parhaansa ja paljon senkin jälkeen
voi ylittää itsensä uudelleen ja uudelleen
venyä melkein mihin tahansa mittaan

voi hymyillä ja olla murehtimatta
pistää sormet ja varpaat ristiin
ja ajatella oikein myönteisiä
toivoa parempia aikoja

mutta siltikin
vain kaksi kolmesta
voi ihminen hoitaa itse

sillä rajalliseksi on hänet rakennettu
laitettu tarkoituksella
liian vaikeiden asioiden haltijaksi
ja äärettömyyden kysymykset sisällään
hänet on laskettu kylmään ja pimeään maahan   

vain kaksi kolmesta -

jotta hän lopultakin
tunnustaisi pienuutensa
myöntäisi osaamattomuutensa
ja sen ettei sittenkään omillaan pärjää
ettei koskaan kokonaan tiedä

ja että tuon yhden kolmesta tähden
hän tahtoisi luottaa kaiken muunkin
itseään isompiin käsiin

Maailmani on hiljainen

Harvoin maailma on
yhtä hiljainen kuin tänään
harvoin minun maailmani
on yhtä hiljainen

sillä murheet siellä metelöivät
huolet hyppivät seinille
kiipeilevät kirjahyllyillä  
ja roikkuvat lamppujen jaloissa
pitävät parkouria
minun elämäni olohuoneissa

sitten ne ottavat kiinni korvista
ja osoittavat likaisen lavuaarin
tarttuvat sievin sormin
lattialle kasattuun garderoobiini
ja käskevät hävetä

kun en vieläkään!
kun en tässä iässäkään!
kun en ollenkaan osaa pitää huolta
enkä löydä elämäni paloille paikkaa

aika harvoin maailmassani
on tällainen tauko
tällainen ihmisen mentävä aukko

mutta siinä minä nyt istun
ja ihmettelen hetken 
tätä kummallista rauhaa

Vain ihmisiä olemme kaikki

Loppujen lopuksi
vain ihmisiä
me olemme kaikki

vähäisimmästä mahtavimpaan
vain eri kokoisia astioita
täynnä tomua ja tuulta

savea joiden rinnassa asuu
ikiaikainen ystävämme ikävä
aukko jota koitamme täyttää
kuka rahalla tai vallalla
tai maineella tai kunnialla
kuka kaiken muuttavalla rakkaudella

ja sen heikkouden kolon
me uskomme kätkevämme muilta
kun itse näkemättä kuljemme
verhoutuneena kuka mihinkin
hyveeseen tai tietoon --
vaikka hienoimmatkaan keinomme
tuskin kivenheittoa kauemmas riittävät

ja mittavia ovat usein myös sanamme
varsinkin ne jotka nousevat ylpeinä vastaan
jotka eivät ajatustemme vauhdissa pysy
vaan putoilevat sinne tänne tien poskiin
jättäen jälkeemme ohdakkeiden viidakon

sellaisia me olemme
vain ihmisiä -- 
siksi on turha
odottaa keneltäkään liikaa
tai laskea toivoaan
yhdenkään ihmisen varaan
joka tänään on totta
mutta ehkä jo huomenna tuhkaa

Armosi on minulle totta

Aseta sinun armosi minuun
naulaa se luideni ytimiin
ja solujeni seiniin
piirrä selvästi ihoni uurteisiin

liitä se lujasti
lihasteni muistiin
jokaisen raajani liikkeeseen
laita syvälle sinne minne
syyllisyyden jäljet ovat kulkeneet
minne laki on lyönyt leimansa
ja tuomiosta on tullut tuttu

paina juuri sinne
kaikkein salatuimpaan
sinun sormiesi työ
sinun sinettisi

jotta minä jo pian
alkaisin elää
joka jäsenelläni
jokaisella ilmeellä ja eleelläni
sitä että

armosi on minulle totta

Sanoja minä rakastan

Sanoja minä rakastan -
suuria ja mahtailevia sanoja
osuvia ja ohimeneviä
rohkeita ja empiviä
lempiviä ja kiukkuisia
kömpelöitä ja nokkelia
vakavia ja hullunkurisia

niitä jotka hymyillen lähtivät
ja hipaisten hellivät
jotka viilsivät vaikkeivät
terävimpiä olleetkaan

ja niitä jotka omille teilleen ehtivät
eivätkä koskaan tyhjinä palanneet
eivät huhuilleetkaan kaikuna vastaan
vaan löysivät kotinsa
vieraiden ihmisten huulilta  

sanoja minä rakastan --
mutta niiden vallan alla
minä aina vain enemmän
häkellyn ja pelkään
sillä onhan omakin ihoni
sivalluksista hellä

ja siksi yhä useammin
koitan sulkea suuni
ja sitoa sormeni ristiin

ollakseni edes hetkisen
sanomattakin kaukaa viisas
ja aivan hiljaa

Vain vähän aikaa sinä olet minun

Vain vähän aikaa sinä olet minun
vain nämä katoavat päivät
nämä muutamat sateiset syksyt
ja valoisat keväät
me kuljemme käsikkäin
ja sinä ja minä olemme me

ja minä ohjaan sinua aamusta iltaan
esittelen elämän ihmeitä
minä osoitan kaikkea oppimaani
sanon mitä saa ja mitä ei kannata
mikä satuttaa ja mikä korjaa
ja minä kehun ja kannustan sinua
löytämään oman tapasi olla

ja sitten minä päästän kokonaan irti
annan sileän kätesi livahtaa kädestäni
ja omani jäädä yksin
minä sallin sinun jalkasi juosta
ja kuljettaa maailman laidoille
ja ehkä vähän niiden reunojenkin yli

ja vaikka en ollenkaan tiedä
kuinka sinun siellä käy
minä huiskutan hymyillen
ja ääni sortuen kuiskaan että
- seikkaile tyttö seikkaile!
ja tule takaisin silloin kun haluat
tule vain silloin kun haluat

sillä enää vähän aikaa sinä olet minun
mutta ihan jo pian

olet kokonaan sinun

Kaksi puolta

Elämässä on aina läsnä
sen kaksi eri puolta

uuden into ja eilisen ikävä
kasvamisen riemu ja jomotus
hilpeä seura ja yksinäisyys
voiman tuntu ja heikkous
luja luottamus ja epätoivo

ja rakkaus niin lähellä vihaa
että melkein paiskaavat kättään
tietämättä että ovat vain
saman ihon kaksi eri puolta
- näkyvä ja se mikä on salassa
kätkössä omilta ja muiden silmiltä

ja niin nuo kaksi
samanaikaisesti
voivat ollakin ihan yhtä totta

Aamu

Ei ole vielä koskaan
aamu kieltäytynyt nousemasta
ei ole jäänyt yön syliin makaamaan

valmiina se on aina ollut
laittanut valot päälle
ja höyryttänyt ilman
pukeutunut kauden väreihin

ja sieltä se nytkin
lempeästi huhuilee
taivas levällään armosta avarana
kutsuen auringon matkaan

kulkemaan kanssaan
tämänkin päivän läpi
ihan rohkeasti vaan!
ystävänsä illan luo

Iltaisin minut valtaa vilu

Joskus iltaisin minut valtaa vilu
kylmyys hohkaa sisälle seinistä
se tulvii väkisin ovista ja ikkunoista
ryömii peittoni alle lämpimään
ja silittää viileällä otteella
värisevän ihoni pintaa

enkä minä mitään sille mahda
en päihitä puheellani sen puhetta
en työnnä sitä vahvoinkaan ajatuksin pois
en pysty selättämään järjellä tunteideni ääntä

ja silloin aina joudun
vähä vähältä päästämään irti
tuosta turvaa hakevan ihmisen harhasta
että voisin mitenkään hallita tätä elämää
tätä kuohuvaa maailmaa ympärilläni
tai edes itseäni sen sisällä

että pitäisin kaikkea otteessani
että näissä heikoissa käsissäni
olisi koottavana nuo rikkonaiset palat
joita olen hartiavoimin koittanut hoitaa

ja lopulta minä päädyn
vain hengittämään
ensin painavasti ulos
ja sitten kevyemmin sisään
ja ymmärrän että se on oikeastaan
kaikki mitä sillä hetkellä voin

ja minä annan sinulle luvan
avata minun nyrkkiin puristetut
viluiset käteni sormi sormelta
ja ristiä ne hellästi omiisi

- kiinni sinun voimaasi
ja sinun lämpöösi jälleen













 

Taskukokoinen tahto

- kertomus pienenpienestä ja sievästä tahdosta

Olipa kerran tahto. Sellainen litistetty ja kutistettu, pienenpieni tahto. Se oli oikeastaan ihan kätevä ja käyttökelpoinen. Se mahtui aivan mainiosti taskuun tai kämmenelle, sen saattoi ottaa mukaan kassin pohjalle ihan niin kuin minkä tahansa kertakäyttösadetakin ja vaikka unohtaa sinne hyvällä säällä viikoiksi kuittien ja kadonneiden huulipunien sekaan. Ei se koskaan pitänyt itsestään meteliä, keikutteli vain hiljaa askelten tahdissa ja toivoi, ettei olisi liikaa vaivaksi.

Ja totta puhuen, tahto olikin omistajalleen oikeastaan vain pieni ja sievä turhake, sillä ei kai nyt jokaisella yksilöllä omaa tahtoa tarvinnut olla, pärjäsihän sitä ihan hyvin ilmankin. Varsinkin, jos viereltä löytyi joku, jolla oli oikein suurensuuri ja kovaääninen, penkkipunnerrusta harrastanut tahto. Ja juuri sellaisen bodatun tahdon vieressä pienenpienestä tahdosta tuntui erityisen ihanalta ja turvalliselta. Ei tarvinnut nimittäin ollenkaan vaivata päätään, ei tehdä vaikeita valintoja eikä kantaa niiden seurauksia, ei oikeastaan edes juurikaan miettiä kummemmin, kunhan vain muisti seurata tuota toista tahtoa ja koitti sopivasti aavistella, minne se kulloinkin mahtoikaan olla menossa.

Vaikka kyllä tuo taskukokoinen tahto sentään joskus pääsi päivänvaloon. Vaatekaupassa sen saattoi kaivaa esiin kassin uumenista, nostaa hetkeksi toiselle hartialle istumaan ja kysyä kuiskaamalla, mistä väreistä se taas pitikään. Aluksi tahdon ilahtuneet silmät osuivat aina kirkkaisiin väreihin, punaisiin ja keltaisiin paitoihin, mutta jo hyvin pian tahto alkoikin muuttua epävarmaksi. Sitten se pälyili hetken levottomana ympärilleen ja valitsi aina lopulta mustan tai harmaan, koska muutkin olivat tahtoneet niin.

Ruokakaupassa taas tahto saattoi huhuilla lempeästi olkapäältä, mitä suurensuuri tahtoisi syödä tai mikä keskisuurten lempiruoka olikaan ja sitten sanoa, ettei sillä itsellään niin väliä ollut, sille oli oikeastaan ihan sama. Vaikka salaa se kyllä toivoikin, että muut valitsisivat edes joskus jotain, mistä sekin piti.

Ajan saatossa pienenpieni tahto tajusi kuitenkin yhä useammin jäävänsä täysin huomiotta. Asiat, joita se toisten kanssa teki, eivät itse asiassa olleet ollenkaan sen valitsemia. Kukaan ei oikeastaan  kysynyt sen mielipidettä tai näyttänyt arvostavan sen suuria uhrauksia toisten tahtojen vuoksi. Ja kun asiaa tarkemmin ajatteli, tuntui jopa siltä, ettei juuri kukaan edes välittänyt sen olemassaolosta.

Ja niinpä vähitellen tuon pienenpienen tahdon ennen niin suloinen ääni alkoi muuttua kylmäksi ja kovaksi. Ja yhä vain useammin se kaikkien hämmästykseksi hyppäsi täysin ennakoimatta jostain pimennosta omistajansa olalle näyttämään kalvennutta naamaansa ja kertomaan narisevalla äänellä tarinoita sen suurista ponnisteluista. Niiden tuokioiden lopuksi se aina kohautti pienenpieniä olkapäitään ja sanoi kuuluvasti nyyhkäisten, ettei sen tietysti niin väliä. Sitten se kiireen vilkkaa taitteli taas itsensä sievään kasaan ja hyppäsi äkkiä toisten kysyvien silmien alta pois.

Ja niin tuo taskukokoinen tahto eli onnettomana elämänsä loppuun saakka kasvamatta koskaan todelliseen mittaansa. Itse se väitti, ettei sen kasvuun ollut ympäristön lupaa, (ja tottahan olikin, että sen bodatut läheiset olivat paljon vahvempia tahtojia) mutta kenen lupaa se kasvamiseen oikeastaan edes tarvitsi. Ehkä esteenä oli pikemminkin se, että jollain erikoisella tavalla tuo pienenpieni tahto oli tottunut nauttimaan näennäisestä heikkoudestaan ja toisten säälivistä katseista. Niistä se sai sopivin väliajoin elämänsä kivuille pienen annoksen voimaannuttavaa lohdutusta.

--
Mutta mikä lie tarina tämäkin
tuskin edes kovinkaan tosi
sillä ei kai nyt sentään 
näin onnettomia tahtoja
enää missään päin maailmaa elele!

Mitä sydän on täynnä

Siitäkö se johtuu
että sanoissa on tavuja 
että niissä kohdin
olisi vielä pieni mahdollisuus seisahtaa
jättää ehkä osa kokonaan lausumatta
tai vaihtaa vaikka lennosta toiseen

sammakon villistä jalasta saisi otteen
voisi tehdä erikoisista sanoista tavallisia
tai mahtailevista mukiinmeneviä
eikä malja vain hallitsematta kuohuisi yli

siitäkö se johtuukin?

- vai onko kuitenkin niin
että kaikkien sanojen juuret
ovat suutakin syvemmällä
ettei niitä enää mitenkään
huulten porteilla pidätellä

että jo sydämessä
nuo viattomat kirjaimet päätyvät
nälkäisten tavujen saaliiksi
ja äänen nopeudella
ne lihovat lauseiksi
joiden painavaa vyöryä
ylös kurkusta eivät pysäytä 
edes hyvin teroitetut hampaat

sillä mitä sydän on täynnä
sitä kieltä suu puhuu

Tuhansista tahdoista

- Vähän hassu hääruno

Niistä tuhansista tahdoista
se ensimmäinen on kaikista vaivattomin:
mitä nyt muistaa pysytellä pystyssä
keskellä kirkkoa vapisevin jaloin
hengittää vuoroin ulos ja sisään
ja oikeassa kohdassa -
ei liian äkisti eikä liikaa viivytellen
osaa vastata kaksi värisevää tavua:
- tah-don

ja kyllä ne seuraavatkin tahdot
ovat vielä ihan lasten leikkiä
sellaista kevyttä kesäpuuhaa
- mitä sinä tahtoisit tehdä?
- no mitä sinä tahdot?
- sitä mitä sinäkin tahdot!

mutta entäs sitten
kun kaikki helpot tahdot
on kulutettu loppuun
kun ei melkein enää tahdokkaan
silittää toisen tukkaa
tai selittää sadatta kertaa samoja juttuja
vain kuullakseen ettei se tajunnut vieläkään

tai kun alkaa miettiä
mitä sitä oikeastaan edes itse elämältä tahtoo
ja kun huomaa että toinen tahtookin ihan muuta
tai kun kaksi vahvaa tahtoa
tahtovat vain nujertaa toistensa tahdon

silloin niistä tuhansista
haastavimmista tahdoista
riittää oljenkorreksi vielä pitkäksi aikaa 
kunhan nuo kuusi tavanomaista kirjainta
sovittaa suuhunsa edes jonkinlaisessa järjestyksessä
(t-a-h-n-d-o, ah don't, adht on, don tah)

tai sitten ihan vaan reilusti: 
- tahdon!

tahdon että sinä saat olla sinä
ja että minä saan olla minä
ja että me puoliksi
tahdomme edelleen yhtä ja samaa

- me tahdomme rakastaa! 













 
 

Yksin

Taitaa olla niin että
kaikesta ympäröivästä
metelistä huolimatta
ihminen on aikalailla yksin

yksin pienen itsensä kanssa
tässä suuressa maailmassa
koittaen omin avuin selvittää sellaisia
mistä viisaatkin vielä väittelevät 

yksin ajatustensa parissa -
noiden kiivaiden kysymysten
ja hiljaisten vastausten välimaastossa 
pakotettuna ilman ketään toista
valitsemaan menneen rippeistä aineksia
parempaa huomista varten

yksin vaikka kaksinkin
yksin vaikka ihan lähellä
 
vain ohut iho näyttää erottavan
ihmisen muista kaltaisistaan
mutta kuinka lukuisia
yksinäisiä tarinoita
se pitääkään tiukassa otteessaan!

Kun on aika mennä

Silloin kun on aika mennä
ei voi enää jäädä
eteiseen ihmettelemään
kenen kengillä
sitä astuisi uuteen

ei voi etsiä jotain
mitä ehkä pitäisi tai kuuluisi
tai sovittaa toisille sopivia
omiin jalkoihin

eihän sitä kumminkaan
muiden saappailla tehdä matkaa
ei muiden kokemuksilla
tai kompuroinneilla
sillä liian suuria tai pieniä
ne joka tapauksessa itselle ovat

siksi omat kengät on kelvattava
ne jotka on tallattu linttaan
ja muovattu mukavaksi mennä
jotka on arjessa kurattu
ja jotka kiillotetaan juhlaksi jälleen

niillä on mentävä
ja niillä minä nyt menen

Minun oma tahtoni

Sinä et ole sallinut minun antaa
omaa tahtoani pois
et vaikka kuinka olen tarjonnut

että ota nyt
päätä sinä minun puolestani
vedä vaikka narussa perässäsi

sillä helpompaa olisi minulle
sanoa että tapahtukoon sinun
tai että hänen
tai kenenkä vaan muun

paitsi minun oma tahtoni!

sillä riskejähän siihen liittyy
ja hirvittävä vastuu
enkä epäonnistuessa
voisi syyttää oikein ketään muuta

- ja niin minä seison
elämäni tienhaarassa
ja sinä olet täysin hiljaa -

et suostu määräämään 
minun elämäni suuntaa
etkä viemään vapauttani valita

mutta aivan kuin nyökkäisit sille
että kerrankin alan uskaltaa
tahtoa ihan itse   

Tietämätön

Olen alkanut ajatella
että ihmisen on sitä parempi
mitä vähemmän hän
turhasta tietää

sillä kun tietää liikaa
alkaa heti pohdiskella
ja kun oikein kovasti pohtii
törmää väistämättä ongelmiin

ja vaikkei ongelmia käsittäisikään
koittaa niitä omin ajatuksin ratkoa 
sillä niin houkuttavaa olisi ymmärtää
ja päästä vähän muitakin neuvomaan 

vaan hyvin pian saakin huomata
solmineensa itsensä lujasti kiinni
noihin samoihin vyyhteihin
mitä alunperin lähti selvittämään

silloin kun ei vielä mitään tiennyt
mutta tuli kysyneeksi
ja meni kuulemaan sellaista
mitä ei olisi muuten kuullut

kun oli vain
onnellisen tietämätön

Tanssi

Mikä voisi mennä vikaan
jos sinä kerran minua viet

jos ojennat vahvan kätesi
ja tartut toisella lujasti kiinni
jos vedät tiukasti rintaasi vasten
ja kuljetat askeleissasi niin
että jalkani tuskin koskevat maata

ja kun katsoessani sinuun
unohdan taitamattomuuteni
sen kuinka heikosti osaan
ja vielä vähemmän tiedän

mikä voisi mennä silloin vikaan

ei kai mikään!
- ellen sitten kokonaan kieltäydy

jos en uskalla 
edes antaa sinulle lupaa 
viedä mukanasi tanssiin

Turhuutta ja tuulen tavoittelua

On silkkaa ajan haaskausta
koittaa omin pienin ajatuksin
hallita asioita jotka ovat
paljon itseä isompia

niin paljon ymmärrystä ylempiä
leveämpiä ja korkeampia
kuin mikään mitä
voi koskaan käsittää

se jos mikä on tuhlausta!

että varjostaa murheella
aurinkoisia päiviä
ja kadottaa silmiensä valon
katselemalla omaa pimeyttään
vaikka kukaan ei sitä edes vaadi

ei pyydä heittämään
rattoisia hetkiä hukkaan
ei käske istumaan lytyssä 
tai hengittämään huokaillen

vain turhuutta ja tuulen tavoittelua
se sellainen yrittäminen on

sillä kaikki on kevyttä sille
joka uskaltaa irrottaa
joka laskee 
elämän solmuiset langat
omista heikoista käsistä pois


 

Kaiken on muututtava

Kaiken on täällä
jatkuvasti muututtava

kasvettava
kuluttava
silettävä
murruttava
vanhettava
tultava ja mentävä
liikuttava kiireellä
edes ja takaisin

vain sinä olet aina sama:
kaiken nähnyt
ja muuttumaton

- Liittyykö se ehkä kokoosi?
siihen että olet niin suuri

sillä eihän suuren tarvitse
vaihtaa asentoaan
kääntää edes omaa päätään
pitääkseen pientään silmällä 

riittää että on ja pysyy

Jotain muuta

Onko väärin pyytää lisää

vaikka on saanut elämältä 

jo melkein kaiken

enemmän lihavia vuosia

kuin moni koko ajallaan

ihmeitä ilman määrää

ja lukemattomia lahjoja 

joista ei ole huomannut kiittää

kun on kuvitellut ansainneensa

ne omilla oikeilla toimillaan 

onko siis väärin 
pyytää vielä lisää

pyytää jotain muuta

kaivata tuntemattomia teitä

näiden valmiiksi tallattujen tilalle

vieraita puita niiden varsille

ja oksille uusia lintuja 

tulemaan äänellään tutuiksi 
ja laulamaan syvälle sydämeeni saakka

jos ei ole väärin pyytää

eikä aivan kohtuutonta

niin minulle sopisi niin

Tällä paikalla

Vain yhtä minä sinulta pyydän -
että voisin tyytyä olemaan tässä

tällä kohtaa tällä tiellä
jonka olet jalkojeni alle laittanut
olet minun varalleni valinnut

että jaksaisin odottaa
näissä ahtaissakin oloissa
liian isojen ajatusteni kanssa
vaikka ne tuntuvat vain unissani
mahtuvan tarpeeksi liikkumaan

ja että lakkaisin hoputtamasta sinua
ohjaamaan minua paremmin
että luottaisin tämänkin
pysähtyneen hetken liikkuvan
huomaamattani jonnekin

sillä kuinka voisinkaan väittää
sinun tiesi olevan minulle
elämääkin enemmän
jos yhden päivän matka
ei minulle kuitenkaan kelpaa

enkä millään malta pysytellä
tänään tällä paikalla
jonka olet minua varten 
jo aikoja sitten valmistanut

Tie

Elämässä näyttää riittävän 
näitä mutkikkaita reittejä
näitä odottamattomia
ja turhankin hankalia käänteitä

näitä joista ei voi koskaan
olla aivan varma
ei voi ihan täysin tietää
mihin mikäkin suunta vie

sillä ainahan hyvältä näyttävä
voi päätyä pahaan
tai pahalta näyttävä
kääntyä lopulta parhaaksi

eikä riitä oikein sekään
että päättää kerran tai kaksi
ja sitten vain suuna päänä
jatkaa vähän sinne päin

vaan joka ikinen päivä
on valittava uudelleen
mennäkö oman ymmärryksen
ja vaistojen varassa

vai seuratako ehkä sitä
joka sanoo itse olevansa tie

Sinun tapasi sanoa

Voi kuinka hyvyytesi
vetääkään minua puoleesi!

kuinka kiedotkaan minut
pikkusormesi ympärille
tuhansin tuorein kukkasin
kun kuljetat mutkaisia polkuja
konsertoivien salien läpi
mertesi avarille oville

sinä viet minut aitiopaikoille
istutat lämmitetyille kallioille
ja esittelet siinä maisemaasi
jonka jokainen kivi ja puu
on silmieni iloksi istutettu

olet ne tuhlaillen tehnyt
aikaa ja sävyjä säästämättä

lempeä tuulesi puhaltelee
hellästi hiuksia poskiltani
kuiskaillen salaisuuksiasi
ja minä vain mietin siinä
itsekseni hiljaa

kuinka ihmeellisiä
ovatkaan sinun tekosi
sinun tapasi sanoa
- että rakastat

Sanot etten ole velkaa

Sanot etten ole sinulle mitään velkaa
etten edes yhtä ainutta kiitosta tai kumarrusta
etten voisi sillä lisätä työhösi mitään
enkä antaa siitä pisaraakaan pois

että koska teit jo kaiken valmiiksi
olen täysin vapaa ja syytön 
oikein hyvä juuri näin

mutta tokihan minä itseni tunnen
ja kyllä kai sinäkin sen tiedät
ettei tuo aivan noin yksinkertaista ole
ettei se sentään ihan niinkään mene

että taatusti on jotain mitä toivot
edes jotain pientä paranneltavaa
jotain mitä en ole vielä huomannut

ja kun minä tarpeeksi kauan intän
myönnyt sinäkin lopulta:
- olkoon sitten niin, sanot
yksi pyyntö minulla todellakin on

ja minä odotan korvat luimussa
mitä totuutesi tulee paljastamaan
ja kuinka sen sitten parhaakseni selitän
mutta sinä osoitatkin vain käsiesi ihoa

- voisitko jo viimeinkin
ottaa tämän lahjani vastaan?

Mitä sinä silloin mietit

Mitä sinä silloin mietit
sillä viimeisellä tielläsi
silloin kun et enää millään
olisi jaksanut jatkaa

kun sinä horjuvin jaloin
kompuroit kivisiä katuja
kumartuen kiusaajiesi
kasvojen eteen

mitä sinä mietit

häpesitkö heikkouttasi
sitä ettet saanut sankarina saapua
ettet edes omaa ristiäsi
jaksanut perille asti kantaa

vaan tulit niin maahan lyötynä
että lyyhistyit taakkasi alla
ja luotu joutui tukemaan luojaa  
ottamaan painon omille harteilleen

mitä sinä silloin mietit

epäilitkö ettet kestäisi enempää
ajattelitko antaa periksi
ja kirota syntymäsi päivän
tuhota kaiken yhdellä sanalla

--
vai mietitkö sinä sittenkin
koko sen matkan ajan

vain minua

Rakastaa ehdoitta

Jos joku rakastaa ehdoitta
rakastaa ilman yhtä ainutta
kumarrusta tai kuperkeikkaa

rakastaa rumimmillaan
rakastaa tyhmimmillään
kaikkein heikoimmillaan

rakastaa ilman pienintä pyyntöä
tulla oman unelmansa kaltaiseksi
tulla joksikin toiseksi

- vasta silloin ihminen
alkaa huomata olevansa
tarpeeksi arvokas muuttumaan

Miksi en menisi jo

Jos sinä kerran
olet jo ollut siellä

jos olet tutkinut maaston
käynyt sen kokonaan läpi
nähnyt hyväksi kulkea
ja sopivaksi minun mennä

jos olet varannut riittävät eväät
ja pakannut kevyen repun
luvannut selvän reitin
ja heikkouden hetkelle levon

ja jos sinä sieltä minua kutsut
huidot tutulla kädelläsi
ja sanot että tule vaan
tule reippain askelin

niin miksi minä enää
mitään pelkäisin
miksi jäisin tähän
tai yhtään epäilisin

miksi en menisi jo!

Toistemme tiet

Kovin kevyesti me sanomme
tuntevamme toistemme tiet
me kerromme syyt
ja sen mitä niistä sitten seuraa
miksi juuri niin tai näin käy

ja luojankin liikkeet me aavistamme
me osoitamme missä hän kulkee
ja minne milloinkin vie
tiedämme tarkoin tahtonsa
jo kaukaa näemme aikeensa

mutta yhtä vähän
me hänen mieltään luemme
kuin muurahainen
tavatessaan jalan varjoa
vääjäämättömän sitä lähestyessä
tai kun se kohtalolta tietämättään
askeleen mitalla säästyy

sillä korkeuksissa kulkee totuuden tie
kaikkein suurimpienkin ajatusten yläpuolella
ja pieneksi me hänet teemme
jos sanomme täysin käsittävämme
jos muidenkin suunnan selvitämme

siksi on kai parempi katsoa
ettei itse kaadu
kuin luulla liikoja
ja mennä horjahdellen
ohjaamaan toista

Tämä särkynyt sydän

Tämä särkynyt sydän
on minun ainut lahjani tänään

tässä se on käsissäni
pieninä palasina
tämä murtunut mieli

siinä kaikki
eikä yhtään enempää

- mutta kelpaisiko se sinulle
tekisitkö sillä mitään

vai ehkä juuri
kaiken?

Taite

Missä kohtaa ihmisen matkaa
tulee vastaan taite
se huomaamaton käänne jossa
vanha alkaa vetää uutta enemmän

kun oma huippu on valloitettu
unelmat saavutettu tai heitetty pois
ja loputon ylämäki vaihtuu
verkkaiseksi lasketteluksi alaspäin

puheissa eilinen saa yhä enemmän tilaa
se mikä oli kaunista silloin joskus
on parempaa kuin mikään tuleva sillä
onhan aurinkoisia keväitä ollut ennenkin

- vai voiko ehkä olla niin
että joku kiipeää loppuun asti
että aina löytyy uusi vuori tai mäki
uusi huominen jota kohti mennä

että vasta lähtöpäivänä
on elämästä riittävän täysi
ja tuo viimeinenkin taite 
tuntuu vain käänteeltä parempaan

Hyvä taakka

Jos minä aina vain enemmän
keskittyisin siihen
mitä sinä oikeasti
minulta pyydät

jos ensin kuuntelisin
ja sitten tekisin niin

jos en kaiken aikaa
koittaisi korjata 
koko maailman ongelmia

en kantaisi
joka ainutta kortta kekoon
en vierittäisi kaikkia kiviä sivuun
enkä jokaista vuorta nostaisi harteilleni

niin ehkä minä silloin
oman osani
jaksaisinkin kantaa

juuri sen jonka sanoit olevan
sopivan kevyt 
ja hyvä taakka

Never despise one

Never despise one
never fail a few
never wait for crowds
their cheers and wows
applause and bows
to praise your name
embrace your flame

otherwise
count one's price
and think it twice
or even thousand times
- and if you can
and if you will
please pay the bill!

in any case
remember always
way too precious
are those treasures
inside of each and every
made in extraordinary

so never think
little is small
never replace
one for all

Olkoon sitten niin

Jos tämä paino minun rinnassani
on sinun työtäsi minussa
jos se on sitä että asettelet osia
että viet vanhaa ja tuot uutta
rakennat heikosta kestävää

niin olkoon sitten niin

sitten en enää pyydä
että ottaisit tämän tunteen pois
että kätesi lakkaisi painamasta
ja sormesi siirtyisi muualle
 
sillä mitä muuta
minä enemmän toivon
kuin että sydämeni olisi ehjä
ja että se kokonaisena rakastaisi sinua

Veit minulta pohjan pois

Revit lahonneet laudat
ja roikkuvat ovet
särjit surutta kauniin kuistin
kiskoit listat ja lamput ja ikkunalasit
rikoit raputkin hartiavoimin

minä valitin kylmää
ja vinkuvaa tuulta
kun seinäni lämpöä päästi
eikä tiheinkään villa vienyt vilua sieltä
mikä ennen oli nimeltään koti

veit minulta kokonaan pohjan pois
purit perustuksiin asti
kuljit reittisi sinne
minne pelko oli tehnyt
pesänsä luvattomasti

heitit menemään vanhan
ja pilalle päässeen
etkä säästänyt sotkulta yhtään
sanoit rakentavasi lohduttomuuteen
paljon entistä ehjempää

minä katselin pihaa
tuota talosta tyhjää
kerroit kuinka teet tilalle uutta
sanoit huoneissa pian jo naurua riittää
kohta sisälle voisin muuttaa

veit minulta kokonaan pohjan pois
purit perustuksiin asti
valoit voimasi sinne
minne heikkous oli tehnyt
tuhonsa luvattomasti

teit työsi niin taidokkaasti
aivan perustuksiin asti

sinä rakastit valmiimmaksi

Pelko ei puhu totta

Pelko elää pimeydessä
liikkuu hiljaa hämärissä
harmaan usvan lailla
levittelee utuisia verhojaan
ihmisten kirkkaiden silmien eteen

ja ääneti niin kuin saalistava eläin
hiipii ympäriinsä etsien
kenen kyljestä löytäisi kodin
kenen vierelle voisi jäädä
voisi tarjota kättään
ja puhua pyörryksiin

sanoa tietävänsä kaiken
vaikkei tiedä mistään mitään
hengittää sisälle raskasta ilmaa
puhaltaa päälle mustia murheita
ja jättää sitten yksin synkkään yöhön

vaan pelko ei puhukaan totta
se on huijari luonteeltaan
 
se valheella valhetta peittää
ja totuuden kaukaa kiertää
välttelee valoa viimeiseen asti
ja paljastumistaan siirtää

sillä itse se kaikkein eniten
omaa loppuansa pelkää

Kaikki sinussa on kaunista

Tänään taas muistin
kuinka arvaamaton olet
kuinka ajatuksemme
liikkuvat eri reiteillä --

minä valitin
hartiat lytyssä
miten pohjia myöten
väsynyt olen itseeni
kuinka kyllästynyt olen
jokapäiväiseen kompasteluuni

kuinka heikosti olen suoriutunut
ja virheeni ovat aina silmieni edessä
kuinka en saa niitä millään pyyhittyä pois

vuolaasti minä kuvailin
siinä omaa rumuuttani 
ja sinä kuuntelit pitkään vaiti
kunnes totesit hiljaa:

- rakkaani!
kaikki sinussa on kaunista
olet täydellinen

silloin minä lakkasin puhumasta
ja jäin hölmönä tuijottamaan
miettien kumpi meistä kahdesta
mahtoikaan olla enemmän järjiltään

-- niin eri reiteillä
meidän ajatuksemme usein kulkevat

Vain tämän päivän

Sinä annoit minulle tämän päivän
vain tämän yhden ainoan päivän

et antanut enää eilistä
etkä luvannut vielä huomista
mutta tämän sinä annoit
tämän teit valmiiksi minua varten

ja sinä lupasit
että kaiken sen mitä en jaksa
kaiken mitä en ymmärrä
kaiken mikä painaa liikaa
voin heittää sinun harteillesi
sinun kannettavaksesi
ja saada tilalle rauhan
sinun oman rauhasi

-
mutta tässä minä yhä mietin eilistä
sitä mitä tekisin nyt toisin
ja huomista jota jatkuvasti epäilen

vaikkei kumpaakaan niistä edes oikeasti ole!

suurta satua ovat kaikki kuvitelmani
eksyneiden ajatusteni harhailua
ja aavistuksia jotka eivät totuutta etsi

sillä oikeasti-
on vain tämä päivä
ja sinä tässä minun vierelläni

Itseni suurin murhe

On päiviä jolloin en meinaa kestää
elämän arvaamattomuutta
sen tapaa horjahdella
äkisti puolelta toiselle
kallistella niin hurjasti
etten melkein pysy kyydissä

ensin houkutella kanssaan
hauskalle matkalle
pitää yllä kevyttä lystiä
luvata riemua ja värejä
ja muuttua sitten holtittomaksi
ihan ilman suuntaa kulkevaksi

ja minä valvon yöllä
ja mietin että ollapa vanhus
kaiken jo nähnyt
elämältä osansa saanut
omat kolhunsa kolhinut
ja hyvästelemään valmis vanhus

mutta silloin taas 
en meinaa kestää itseäni
sitä kuinka hauraaksi tulen
kun en saakaan hallita
kuinka pian rohkeuteni katoaa
kun minulta viedään elämän ohjat

ja niin minä lopulta huomaan
olevani oikeastaan itse
itseni suurin murhe

Etsi valoa

Etsi valoa
älä koskaan pimeyttä

suuntaa silmäsi sinne
missä palaa tuli
missä lepattaa liekki
missä hehkuva lyhty
näyttää reittiä hämärällä tiellä

älä pimeyden teoista piittaa
älä niitä jää huokailemaan

käännä katseesi sinne
missä arasta on tullut rohkea
missä kovasta sydämeltään lempeä
missä toivo ohjaa tulevaisuutta
ja hyvä on jo päihittänyt pahan

etsi kaikin voimin valoa
etsi jokaisen askeleen alta
seuraa sen matkaa hymyillen
ja luottamusta hyräillen

sillä valo loistaa pimeydessä
eikä pimeys saa sitä koskaan kiinni
 
ei saa pimeys millään valoa kiinni!

Älä mitään pelkää!

Sinä sanoit älä pelkää
älä mitään pelkää! 

älä pelkää kuolemaa
älä pelkää elämää
älä tätä nykyistä
tai edes tulevaa

älä pelkää polttavaa tulta
tai hukuttavaa vettä
älä korkeutta tai syvyyttä
älä näkyvää tai näkymätöntä

älä liian suurta voimaa
älä heikkouttasi pelkää
älä huomista tänään pelkää

sillä minä en päästä irti
en päästä koskaan kädestäsi irti

niin sinä sanoit
ja toisella silitit poskeani

Vain kaksi silmää

Vain kaksi silmää olen saanut
joilla katsella maailmaa

vain kaksi!

ja niillä pitäisi nähdä
lähelle ja kauas
eteen ja taakse
erottaa rumasta kaunis
ja pahasta hyvä
valita sadoista teistä oikea
 
löytää hiilestä timantin siivu
ja silmuista humisevan metsän alku

vain kaksi silmää olen saanut
nähdäkseni sydämelläni enemmän

Tämä tavallinen tarina

Ota käsiisi tämä tavallinen tarina
ota nämä jonoissa juoksevat päivät

ota nuo kaikki taakseni kadonneet
ja kauas edelleni ehtineet
ota tämäkin yksi päivä

ota se kun aurinko valaisi keittiön
ja kun ilmassa viipyili pöly
ota pöydältä kimppu tulppaaneja
ja sen alta monta muurahaista

ota tahraiset ikkunat ja rahisevat kadut
pyörille kiivenneet pikkupojat
ota se kun taivas oli pitkään vaiti
enkä syyttänyt siltikään itseäni mistään

ota koko tämä minun elämäni
ja kirjoita se kauniiksi

niin kauniiksi että minäkin näen
etten tahdo vaihtaa sitä
liian tylsänä ja tavallisena pois

ja minä lupaan 
lukea tämänkin arkisen sivun
ja ne seuraavatkin
aivan viimeiseen sanaasi saakka

Sinun elämäsi on kauniimpaa

Sinun elämäsi on kauniimpaa
kuin minun elämäni

sinun tulvii iloa ja ihmettä
merkityksiä ja mielekkyyttä
hetkiä joissa onni ojentaa kättään
ja sinä osaat tarttua niihin kiinni

ja siinä te hymyilette toisillenne
aivan kuin vastarakastuneet
ymmärrätte sanattakin
ettei mihinkään tarvitse mennä

minun elämäni 
on tämä sekainen keittiö
ja kasa ryppyisiä pyykkejä
ja se että kaikki on hukassa

ja lempeni minä ilmaisen niin
että kauppaan pitäisi mennä
että muuten tulen ehkä hulluksi
tästä nälästä ja kaipauksesta 

sinun elämäsi on taatusti
kauniimpaa kuin minun
 
niin sen täytyy olla

Iloluontoiset jalat

Minulla on iloluontoiset jalat
lapsen lailla innokkaat
roiskivat rapaa lahkeisiin
ja kiviä kenkien kauluksiin

ne rakastavat tietä!
jokaista poljettua polkua
ja kompasteltua kujaa
tallaavat hymyillen
hankalaa maata

mutta mieleni --
se laahaa pahasti perässä

varoo kuraisia reittejä
ja likaisia lätäköitä
laskelmoi askelmia
ja astuu varman päälle
ei tahraa puhtoista pintaa

vähän arasti ja ihaillen
se silti toisinaan
katsoo alas noihin
iloluontoisiin jalkoihin

- sillä vielä kerran!
(niin se uskoo)
ne kaksi ovat yhtä ja samaa

Tumma minussa

Kuinka minä selittäisin sellaista
mihin eivät mitkään sanani tartu

kun lauseet vain liukastelevat 
pisteitä välttellen 
hyppivät rivien väleissä
ja kiertyvät kysymyksiksi
joihin eivät koskaan vastaa

kuinka minä sellaista 
mikä on jo vuosia virunut
koskemattomana pohjallani
rumana ja ummehtuneena
kuin likainen lammikko

kuinka tätä painavaa
ja vaikeatajuista
vanhaa vihaista
harmaata sumutaivasta
jotain näin epäselvää selittäisin

sitä mitä minä olen
aina työntänyt silmistäni pois
ja näkemättäkin hävennyt
pelätessäni sietämätöntä
tai sitä etten ehkä kestäisi

eikä tuo tumma minussa
järkipuhetta edes usko
ei ota pakolla askeltakaan
ei kuuntele käskyjäni
odottaessaan lupaa olla

ja sitten vasta
kun lakkaan käsittämästä
ja kun suostun vain tuntemaan
koko tämän selittämättömän sotkun
se alkaa verkkaisesti tehdä lähtöä 

Lupa olla

Minulla on lupa olla
- omistajan lupa

sanoi nimittäin
itsekin olleensa eilen
olevansa tänään
ja tulevan olemaan aina

ja lisäsi vielä
että olen hyvä näin
oikein hyvä juuri näin

Riittääkö edes elämä

Riittääkö edes elämä siihen
että opin hellittämään

että annan itseni olla
lakkaan vahtimasta
tehtyjä ja tekemättömiä
ja kelpaan minullekin näin

riittääkö se siihenkään
että ymmärrän todella
häviävien hetkien arvon

etten purista niitä hengiltä
vaan osaan tarttua hellästi
ja päästän sitten valumaan
suloisina virtoina käsistäni pois

riittääkö tämä elämä
ylipäänsä mihinkään
vai vieläkö viimeisenäkin päivänä
yritän lepytellä ja selittää
miksen ole enempää ehtinyt

-
ei taida riittää 
mikään maailman aika
tulemaan valmiiksi asti

on vain jatkettava harjoitusta
toistettava samoja asioita
aamusta iltaan
uudelleen ja uudelleen
 
ja opittava vähän kerrallaan
rakastamaan paremmin
tätä keskenkasvuisten matkaa

Rakkaus vai oikeus?

Kumpi ohjaa elämääni
kumpi ajaa minua eteenpäin

rakkaus vai oikeus?

se että minulla on oikeus toimia näin
että on lupa ajatella ja tuntea tällä tavoin 
että minulla on vallan hyvät syyt
ja perustelut tehdä kuten teen

että koska minä tiedän väärän
ja koska tiedän myös oikean
ja koska käsissäni lepää kohtuus
voin ennustaa muidenkin kohtalon

vai ohjaako minua ehkä sittenkin rakkaus

se joka ei koskaan etsi omaa etuaan
joka ei iloitse toisen tappiosta
joka ei pyri astumaan niskan päälle
tai parane viereisen pahuudesta

joka ei sano että minähän sanoin
ei hymyile suu ivaan vääntyneenä
jonka silmissä pisaroi myötätunto
ja hitailla huulilla lempeys

rakkaus vai oikeus?
toinen niistä on helppoa
toinen kenties maailman vaikeinta

Ei voi valita kahta

Ei voi valita kahta
- pientä ja suurta
lämmintä ja viileää
suoraa ja vähän vinoa

ei minun ja hänen tietään
tai jotain siltä väliltä

sillä on vain joko tai
ja jompi kumpi
eikä niistäkään
voi molempia pitää

on valittava yksi
tuli tai sitten jää

Ei riitä hyvyys

Ei riitä koskaan hyvyys
voittamaan pahuutta

ei vaikka kaikkensa antaisi
koko omaisuutensa jakaisi
vaikka tyytyisi vähään  
eikä keneltäkään riistäisi

vaikka enkelin lailla
helisevällä äänellä
pumpulin pehmeitä puhuisi
eikä ketään sanoilla soimaisi

ei riittäisi maksuksi sekään
ei turvaksi ei takuuksi
ei luvaksi lähteä sotaan 
oman oikeutensa puolesta 

sillä hyvyys yksin
ei riitä koskaan
voittamaan pahuutta

mutta suurin rakkaus -
se kyllä riittää 

 
(1.Kk.13)

Kaikilla meillä on syy

Kysy vaan kuka meistä on terve
kuka on kolhuitta kulkenut
kuka on kivuilta säästynyt
kuka toiveensa täyttänyt

ja kulje tiesi sitä ainutta etsien
sillä et edes yhtä sellaista löydä

kaikilla meillä on joku syy
joku puuttuva raaja
joku vuotava haava
joku ikävä ja kaipuu
tai mustelmille lyöty mieli

kaikilla meillä on hyvä syy sille
että kumarassa kuljemme
että hymymme on vaipunyt
ja suumme sylkee katkeria kirouksia

kaikki me olemme hukassa
parhaimmatkin meistä
sokeana kuljemme seiniä kokeillen
omiin sokkeloihimme eksyneinä

sillä kaikki me olemme vailla
- kaikki olemme valoa vailla


(R.3:23)

Pilvesi on pysähtynyt tähän

Sinun pilvesi on pysähtynyt tähän
se on jäänyt varjoksi ylleni
peittänyt avaran taivaan
ja rajannut jaloilleni ahtaan maan  

yötä myöten sinun tulesi hehkuu
liekkisi villiintyvät luomillani
ja vaikka kuinka anon ja uhkaan
ne eivät silti lakkaa härnäämästä
 
ja liian varhain minä herään hämärään
silmät sinun valoasi ikävöiden
korvissani tuo tyhjyyden kohina
kuin jäätyneen meren loiske

sillä pilvesi ei liiku
se on pysähtynyt tähän.

vaikka minä olisin jo niin valmis!
melkein pakannutkin! 
olen heittänyt risaisen sydämeni pois
ja levittänyt käteni syleilemään uutta

minä lähdin kulkeakseni vapaaksi
tullakseni orjasta itseni omistajaksi
ja juutuin raskaan kätesi alle
sinun vakaan kätesi alle minä jäin

mutta vielä minä tästä nousen-
ja vielä minä menen-
vielä minä näen-
ja vielä tiedän miksi-

mutta vasta sitten
kun pilvesi liikkuu taas


(4.M.9)

Katkeraa vettä

- Tarina elämän erikoisista reiteistä

Hän oli juuri löytänyt vettä. Oli heittäytynyt polvilleen tuon kiiltelevän lätäkön ääreen ja työntänyt kätensä syvälle sen viileyteen. Oli laskenut päänsä lähelle sen tummaa pintaa, nähnyt ahnaan avonaisen suunsa sen kuvastimesta ja tuijottanut hetken omia kasvojaan uskomatta elävänsä lopultakin todeksi liian tutuiksi käyneitä kangastuksiaan.   

Jo kaukaa tämä vesi oli näyttänyt raikkaalta, se oli jo melkein maistunut kielen päällä ja kostuttanut hänen karheaa kurkunpäätään. Oli antanut ajatuksille vauhtia, vienyt unelmoimaan suuria ja näkemään pidemmälle kuin minne silmä saattoi koskaan nähdä. Sen antama toivo oli saanut jalat harppomaan, ottamaan aina vain isompia askelia, rohkeita ja voimakkaita askelia. Eikä vesi ollut tällä kertaa harhaa, se oli aivan yhtä todellista ja oikeasti olemassa kuin tämä karmiva janokin.

Tuo vesi oli nimittäin kaikki, mitä hän oli koskaan elämältä pyytänyt. Mitään muuta hän ei ollut ikinä odottanut tai etsinyt, ei ollut kaivannut mitään niin kuin tuota vettä. Ja hän myös tiesi, ettei tulisi enää mitään muuta samalla tavoin kaipaamaankaan. Mielestään hän ei vaatinut  yhtään liikaa. Ei kai ollut liikaa pyydetty, että janoinen löytäisi vettä.

Mutta selvää kuitenkin oli, että tie oli ollut jo liian pitkä. Se oli aivan liian raskas tavallisille jaloille. Se ei enää vain mitannut normaalia kuntoa ja kestävyyttä vaan raapi pintaa sisäpuolelta, se satutti jokaista solua ja jätti punaiset kynnenjäljet kehon jokaiseen jäseneen. Ja rinnan alue alkoi olla jo niin rikki, että hengittäminen tuntui lähes mahdottomalta.

Mutta mitä kivullakaan oli enää väliä, sillä nyt hän oli löytänyt vettä!

Ja niin hän ammensi suuhunsa ison kourallisen tuota kiiltelevän lätäkön aarretta. Ja veden liukas viileys venytti hänen poskensa äärimmilleen, sai hänen halkeilevat suupielensä unohtamaan kaiken kärsimyksen ja vain vastaanottamaan kauan toivotun helpotuksen.

Mutta yhtä nopeasti kuin hänen ikenensä tunsivat veden viileyden, tunsi hänen kielensä veden kammottavan maun ja yhtä nopeasti hänen huulensa toimivat niiden kahden kanssa yhteistyössä työntäen tuon juomakelvottoman veden ulos suusta. Se maistui karvaalta ja kitkerältä.

Hän oli näet juonut katkeraa vettä.    

Eikä pahinta ollut edes veden maku vaan se järkyttävä totuus, että hänet oli tuotu juomaan tätä katkeraa vettä. Kaikki merkit olivat kuljettaneet häntä tähän suuntaan, jokainen polku, jokainen tie, jokainen risteys, jossa hän oli pyytänyt neuvoa, olivat tuoneet hänen tälle surkealle lätäkölle, jonka vettä hän ei nyt voinutkaan juoda. Hän ei ollut kulkenut väärin, hänet oli ilmiselvästi kuljetettu väärin.

Ja niin hän laskeutui lähteen äärelle selälleen ja oli liian uupunut enää edes itkemään tai kiroamaan kohtaloaan, saatikka sitten pyytämään itselleen apua. Ja hän nojasi päänsä kuivaan oksanpalaan, sulki silmänsä ja nukahti levottomaan uneen, huulillaan yksi ainut voimaton huokaus: Miksi?

-
Vaan ei tiennyt tuo väsynyt kulkija siinä murhetta pois nukkuessaan, että turvallinen pilvi varjosti yhä hänen untaan ja että yön pimeydessä se muuttui lämmittäväksi tuleksi. Eikä hän tiennyt sitäkään, ettei häntä suinkaan oltu hylätty tai kuljetettu harhaan. Katkeraa vettä oli vain aina maistettava matkalla kivenheiton päässä oleville makeille vesilähteille. Se oli ainoa keino oppia tunnistamaan niiden kahden ero.  

(2.M.15)

Jalokiviä

Tänään minä etsin aarteita
etsin kätkettyjä kiviä
ihan oikeita ikuisia ihmeitä

- Kyllä niitä vielä on!
sanon epäilijöille
sillä tottahan minä semmoiset tiedän

ja minä alan kaivaa
ja kaivan käteni uuvuksiin 
jalkani aivan veltoiksi asti

minä lapioin hitaasti
ja yhä vain hitaammin
minä nostan ja pudotan taas alas

- Varmasti niitä jossain on
sanon epäilijöille
vaikken ole enää niinkään varma

jokaisen kiven minä silti käännän
ja jokaisen hiekanjyvän katson
mutta kaikki ne pöllyävät vain

- Ei täällä mitään ole
myönnän viimein itselleni
sillä yksinhän minä siellä olen

ja sitten minä käännyn pois
ja lupaan etten koskaan enää palaa
etten ikinä enää usko unelmiin

- Jalokiviä ei ole, ihmeitä ei ole!
sanon kaikille niihin vielä uskoville

enkä minä silloin ollenkaan huomaa
että selkäni takana
hohtaa jo








 

Voi itku!

- Ajatuksia kyynelistä ja suolaisesta merestä

Olen koittanut jo pitkään kirjoittaa itkusta. Ihan vain siitä, kuinka kamalan tärkeää on itkeä, kuinka itku on merkki ihmisen terveestä sisäisestä maailmasta ja siitä, kuinka ihminen ei voi mielestäni koskaan itkeä liikaa. (Eikä tämä nyt tietysti mikään uusi aihe ole, kaikkihan tiedämme itkun tärkeyden, ja juurihan siitä kirjoitettiin jossain iltapäivälehdessäkin, mutta silti.)

En ole sitä paitsi itse ollenkaan hyvä itkemään. Olen parempi järkeilemään ja puhumaan, minun on paljon helpompi selittää omaa elämääni sanoin kuin tuntea elämä, on helpompi kertoa kivuista kuin tuntea kipua, ja usein itkeminen tuntuukin liian hankalalta tai julkisesti suorastaan nololta. Varsinkin silloin, jos itku ei tahdo millään loppua. Räkä sen kuin valuu ja papereita kuluu eikä kohtaukselle löydy oikein edes mitään ilmiselvää syytä.   

Itkua ei voi kuitenkaan koskaan selittää puhumalla pois. Se ei kuivu sisältä huomaamatta. Kaikki pisarat ovat tallessa, kaikki sisään päästetty suru, loukkaantumiset, häpeä, ikävä, heikkous, jokainen ruumiin ja sielun haava, kaikki se, mitä ei ole saanut tuntea tai mitä ei ole osannut aikanaan käsitellä on hyvässä säilössä. Ja vuosien mittaan noista kätketyistä itkuista on saattanut muodostua ihmisen sisälle kuin valtava suolainen meri, joka vain odottaa padon takana ulos pääsemistä.

Tuota ihmisen sisällä olevaa itkumerta ajatellessani tulee mieleen Israelin rajalla sijaitseva Kuollut meri. Se saa vetensä Jordanvirrasta, mutta ei laske yhteenkään jokeen ja säilyttää siksi äärimmäisen korkean suolapitoisuutensa (33%). Suolaisuuden takia Kuolleessa meressä ei ole mitään elämää, ellei muutamaa bakteeria (ja kelluvia turisteja) oteta lukuun.

Raikas vesi kuolee, jos se ei pääse kiertämään. Puron vettä taas voi juoda, koska se on puhdistunut virratessaan. Ilman kyyneleitä ihmisen sisälle saattaa muodostua oma pieni Kuollut meri, joka vähitellen näivettää kaiken elämän ja kasvun. Itku on tarkoitettu kiertämään ja kuljettamaan mukanaan kipua, katkeruutta, vihaa, pelkoa ja häpeää. Sen on tarkoitus puhdistua matkallaan, muuttua suolaisesta makeaksi ja makeasta suolaiseksi, kuten kaiken maailmassa liikkuvan elävän veden.

Siksi nykyään iloitsen jokaisesta kyyneleestä, jota en pysty pitämään sisälläni. Iloitsen, vaikka itkeminen tuntuu edelleenkin melko nololta. Tiedän kuitenkin, että jokaisella pisaralla, joka haluaa valua kimaltelemaan silmieni eteen, on tärkeä tarina. Jotkut niistä tulevat kaukaa vuosien takaa, toiset ihan vain siitä hetkestä, mutta aina niillä on hyvä syy.  

Oikeassa!

Oikeassahan me olemme kaikki
niin kovin oikeassa
tällä oman totuutemme tiellä

tällä jolla kaikki on selvää
musta on mustaa valkea valkeaa
ja harmaita sävyjä
voidaan sekoittaa aina vain lisää

väärässä emme ole kukaan
mutta väärinymmärrettyjä kyllä
kaltoinkohdeltuja ja sorrettuja
hipaisulla mustelmille ruhjottuja
täysin syyttöminä syytettyjä

mutta onneksi niin oikeassa!
olemme kulkeneet tulemme läpi
ja tulleet tuntemaan totuuden
koko totuuden
koko oman totuutemme

-
mutta löytyykö enää ketään
löytyykö edes yhtä sellaista
joka tietää ettei tiedä
joka vielä etsii ja pyytää neuvoa
eikä lakkaa tekemästä hyvää

ei taida olla ketään ei yhtäkään
sillä kelvottomia ovat kaikki

mutta oikeassa!
niin kovin oikeassa mielestään jokainen 

Alusta loppuun saakka

Sinä sanoit olevasi alku
ja sanoit olevasi myös loppu
ja sanoit pitäväsi tiukasti kiinni
noista elämäni ääristä

ja sinä uskoit näihin käsiin
näihin minun vapiseviin käsiini
tuon kaiken tuntemattoman
noiden kahden väliltä

laita likoon!
tee minkä voit!

niin sinä taisit sanoa
kun ojentelit eteeni
vähän sitä sun tätä
kaikenlaista rikkonaista
ja kokoamista odottavaa
paloja sieltä ja täältä

mitään valmista en mukaani saanut
en sileäksi hiottua tai hohtavaa
en ohjetta tulla ehjäksi äkkiä
tai muuttua minusta muuksi
     
- sinä halusit keskeneräisen
alusta aivan loppuun saakka

Annan kipuni käyttöösi

Annan kipuni sinun käyttöösi
koko tämän kompastelevan kulkuni
kaikki eteen ja taakse otetut askeleeni

jokaisen läpi epäillyn päiväni
ja ne jolloin olen ollut aivan varma
mutta kuitenkin hirveän väärässä

kaiken häpeäni annan
sen minkä olen jo nitistänyt
ja sen mistä en meinaa saada millään kiinni

annan syyllisyyteni
ja syyttömyytenikin

ja sen etten osaa erottaa niitä toisistaan

ja menköön vielä katkeruuskin

vaikka onkin niin kamalan rakas

ja tallessa ihan hyvästä syystä

-
koko tämän  

risaisen itseni
minä kaadan röykkiöksi eteesi

ja jos siitä johonkin on
saat käyttää

 

Sinulle riittää yksi

Sinulle riittää yksi
yksi ihan tavallinen
aivan arkinen
ei mitenkään erikoinen
tai ihmeellinen

yksi tällainen nääntynyt
pahasti eksynyt
tosi tosi väsynyt
sukkansa puhki kulkenut lapsi

et kaipaa laumoja
et suuria saleja et joukkoja
et kehuja et peukkuja

et edes ymmärtäjää itsellesi etsi
sillä sinulle riittää

vain se yksi

Melkein oikein

- Tarina elämän hankalista palasista

Hän oli pyöritellyt elämänsä palasia käsissään jo kauan. Oli käännellyt ja väännellyt noita epäselviä kuvioita, yrittänyt hahmottaa kokonaisuutta, katsonut läheltä ja katsonut kaukaa, luullut toisinaan aivan kuin näkevänsä jotain, kenties suuremman suunnitelman, ehkä jonkinlaisen erityisen maiseman, mutta päätynyt pian entistä isompaan epätoivoon oikeiden palojen ollessa edelleenkin hukassa. 

Paloja tuntui olevan yksinkertaisesti liikaa. Ja ne olivat liian samannäköisiä, liian vaikeita käsittää. Niistä oli mahdotonta saada otetta ja oli mahdotonta tietää, mistä suunnasta tätä rikkonaista elämää kannattaisi ylipäänsä alkaa rakentaa.

Mutta silloin hän kuuli kauan odottamansa kliksahduksen. Yksi satunnaisesti sovitetuista paloista oli sittenkin kuulunut toiseen samanoloiseen. Ne muodostivat kokonaisuuden, aloittivat selvästi jonkinlaisen kuvan tai kuvion. Niistä oli tulossa jotain. Ja tätä jotain hän lähti nyt intoa puhkuen tavoittelemaan. Kiireellä hän työnsi ylimääräiset palat sivuun ja alkoi etsiä muita samanvärisiä, samanmuotoisia, samanhenkisiä paloja, niitä, jotka tekisivät tästä kuviosta täydellisen, ihanan ja kauniin katsella.

Eikä aikaakaan kuin kuva alkoikin hahmottua. Siitä oli mitä ilmeisemmin tulossa jonkinlainen koriste, ikään kuin ornamentti, joka tulisi kehystämään kaikkea muuta mielenkiintoista ja jännittävää eteen tulevaa. Tuo ihastuttava alku antoi nimittäin toivoa sille, että kaikella oli elämässä sittenkin tarkoitus. Pala toisensa jälkeen löysi helposti sopivan paikan jonossa ja kuva muodostui vähä vähältä yhä hienommaksi. Olo tuntui leppoisalta ja mukavalta.

Vaan aikansa siinä rakenneltuaan hänen tarvitsemansa palat alkoivat uhkaavasti loppua. Hyvin pian sopivia ei enää löytynyt mistään lisää. Ja vaikka hän kuinka kokeili samansuuntaisia, niitä, joiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kuulua värinsä ja muotonsa takia kuvioon, ja lopulta turhautuneena niitäkin, joilla ei ollut mitään tekemistä kuvion kanssa, hän ei siltikään löytänyt seuraavaa palaa. Jokainen mahdollinen oli jo kokeiltu eikä mikään niistä näyttänyt jatkavan kuvaa.

Ja äkkiä alkoi vanha tuttu raivo kiristää hänen hermoratojaan, se puski voimalla verta hänen lihaksistoonsa ja yritti suorastaan pakottaa hänen kättään pyyhkäisemään joka ikisen viheliäisen palan alas pöydältä. Hänen kätensä oli jo laskeutumassa yläviistosta alas käydäkseen viimeiseen hyökkäykseen omaa elämäänsä, koko ihmiskuntaa ja ennen muuta tämän typerän pelin luojaa kohtaan, kun hänen matalalle viistänyt katseensa sattui yllättäen tarkentumaan selvään virheeseen.

Ornamentin kuvio ei mennyt oikein. Kauempaa katsottuna se näytti kyllä edelleenkin jokseenkin koristeelliselta, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että nuo ohuet kiemuraiset viivat, joiden oli tarkoitus jatkua symmetrisesti läpi koko kuvion, eivät osuneet juuri lainkaan toisiinsa. Niistä ei muodostunut kerrassaan mitään, ei ainakaan mitään kaunista.

Ja mikä ikävintä, nuo hänen itse rakentamansa virheet pysäyttivät nyt täydellisesti kaiken etenemisen. Virhe oli alkanut yhdestä viattomasta palasta, siitä joka tuntui täydellisen sopivalta. Ja tuo yksi virhe oli tehnyt hänestä niin huolimattoman, lyhytnäköisen ja ajattelemattoman, että hän oli ajautunut aivan huomaamattaan yhä kauemmas oikeasta. 

Pala oli nimittäin melkein oikein. Hyvin lähellä, mutta samalla niin kovin kaukana. Siksi kaikki seuraavatkin rakentuivat väärin. Ja väärä täytyy aina purkaa voidakseen aloittaa alusta. 
 
Muuta keinoa ei valitettavasti ole. 








 

Et anna minun tervehtyä hetkessä

Et anna minun tervehtyä hetkessä
taidat rakastaa liikaa tällaista
tekeillä olevaa projektia

tänään löysin yhden puuttuvan palani
liikennevaloissa tihkusateessa

jostain se osui silmiini
ja kuva selveni taas vähän

vaikka olen minä vieläkin hirveän hukassa
enkä tiedä pääsenkö koskaan lähellekään valmista

usein mietin mihin koloon minä itseni sovitan 
tai minne minä oikeastaan lopultakaan kuulun

-
suojatietä ylittäessäni
sinä pysähdyit katsomaan minua
ja hymyilit niin kuin olisit 
nähnyt jotain paljon enemmän

tai ainakin jonkun 
ihmeen paljon kauniimman