Iloluontoiset jalat

Minulla on iloluontoiset jalat
lapsen lailla innokkaat
roiskivat rapaa lahkeisiin
ja kiviä kenkien kauluksiin

ne rakastavat tietä!
jokaista poljettua polkua
ja kompasteltua kujaa
tallaavat hymyillen
hankalaa maata

mutta mieleni --
se laahaa pahasti perässä

varoo kuraisia reittejä
ja likaisia lätäköitä
laskelmoi askelmia
ja astuu varman päälle
ei tahraa puhtoista pintaa

vähän arasti ja ihaillen
se silti toisinaan
katsoo alas noihin
iloluontoisiin jalkoihin

- sillä vielä kerran!
(niin se uskoo)
ne kaksi ovat yhtä ja samaa

Kuinka vihattava onkaan kuolema

Kuinka vihattava onkaan kuolema
sen ahneus ihmislihaa kohtaan
tuo julma tapa saapua varoittamatta
ja viedä väkisin, ihan liian aikaisin
tehdä hetkessä rakkaasta menneen
ja ikävästä arkipäivää

ja sen tapa säikytellä pitkin matkaa
luoda kaikkiin huomisiin varjo
sitoa sydämet lyömään harkiten
ja toppuutella ilakoimasta liikaa

ja niin ihminen kävelee päivänsä läpi
ja elämä jää jatkuvasti jalkoihin
päihittämättä koskaan kuolemaa

eikä elämä sitä ikinä voita

mutta rakkaus!
se voi kyllä rakentaa sillan
noiden kahden vihollisen väliin