Sanoja minä rakastan

Sanoja minä rakastan -
suuria ja mahtailevia sanoja
osuvia ja ohimeneviä
rohkeita ja empiviä
lempiviä ja kiukkuisia
kömpelöitä ja nokkelia
vakavia ja hullunkurisia

niitä jotka hymyillen lähtivät
ja hipaisten hellivät
jotka viilsivät vaikkeivät
terävimpiä olleetkaan

ja niitä jotka omille teilleen ehtivät
eivätkä koskaan tyhjinä palanneet
eivät huhuilleetkaan kaikuna vastaan
vaan löysivät kotinsa
vieraiden ihmisten huulilta  

sanoja minä rakastan --
mutta niiden vallan alla
minä aina vain enemmän
häkellyn ja pelkään
sillä onhan omakin ihoni
sivalluksista hellä

ja siksi yhä useammin
koitan sulkea suuni
ja sitoa sormeni ristiin

ollakseni edes hetkisen
sanomattakin kaukaa viisas
ja aivan hiljaa

Vain vähän aikaa sinä olet minun

Vain vähän aikaa sinä olet minun
vain nämä katoavat päivät
nämä muutamat sateiset syksyt
ja valoisat keväät
me kuljemme käsikkäin
ja sinä ja minä olemme me

ja minä ohjaan sinua aamusta iltaan
esittelen elämän ihmeitä
minä osoitan kaikkea oppimaani
sanon mitä saa ja mitä ei kannata
mikä satuttaa ja mikä korjaa
ja minä kehun ja kannustan sinua
löytämään oman tapasi olla

ja sitten minä päästän kokonaan irti
annan sileän kätesi livahtaa kädestäni
ja omani jäädä yksin
minä sallin sinun jalkasi juosta
ja kuljettaa maailman laidoille
ja ehkä vähän niiden reunojenkin yli

ja vaikka en ollenkaan tiedä
kuinka sinun siellä käy
minä huiskutan hymyillen
ja ääni sortuen kuiskaan että
- seikkaile tyttö seikkaile!
ja tule takaisin silloin kun haluat
tule vain silloin kun haluat

sillä enää vähän aikaa sinä olet minun
mutta ihan jo pian

olet kokonaan sinun

Kaksi puolta

Elämässä on aina läsnä
sen kaksi eri puolta

uuden into ja eilisen ikävä
kasvamisen riemu ja jomotus
hilpeä seura ja yksinäisyys
voiman tuntu ja heikkous
luja luottamus ja epätoivo

ja rakkaus niin lähellä vihaa
että melkein paiskaavat kättään
tietämättä että ovat vain
saman ihon kaksi eri puolta
- näkyvä ja se mikä on salassa
kätkössä omilta ja muiden silmiltä

ja niin nuo kaksi
samanaikaisesti
voivat ollakin ihan yhtä totta

Sinun tapasi sanoa

Voi kuinka hyvyytesi
vetääkään minua puoleesi!

kuinka kiedotkaan minut
pikkusormesi ympärille
tuhansin tuorein kukkasin
kun kuljetat mutkaisia polkuja
konsertoivien salien läpi
mertesi avarille oville

sinä viet minut aitiopaikoille
istutat lämmitetyille kallioille
ja esittelet siinä maisemaasi
jonka jokainen kivi ja puu
on silmieni iloksi istutettu

olet ne tuhlaillen tehnyt
aikaa ja sävyjä säästämättä

lempeä tuulesi puhaltelee
hellästi hiuksia poskiltani
kuiskaillen salaisuuksiasi
ja minä vain mietin siinä
itsekseni hiljaa

kuinka ihmeellisiä
ovatkaan sinun tekosi
sinun tapasi sanoa
- että rakastat

Sanot etten ole velkaa

Sanot etten ole sinulle mitään velkaa
etten edes yhtä ainutta kiitosta tai kumarrusta
etten voisi sillä lisätä työhösi mitään
enkä antaa siitä pisaraakaan pois

että koska teit jo kaiken valmiiksi
olen täysin vapaa ja syytön 
oikein hyvä juuri näin

mutta tokihan minä itseni tunnen
ja kyllä kai sinäkin sen tiedät
ettei tuo aivan noin yksinkertaista ole
ettei se sentään ihan niinkään mene

että taatusti on jotain mitä toivot
edes jotain pientä paranneltavaa
jotain mitä en ole vielä huomannut

ja kun minä tarpeeksi kauan intän
myönnyt sinäkin lopulta:
- olkoon sitten niin, sanot
yksi pyyntö minulla todellakin on

ja minä odotan korvat luimussa
mitä totuutesi tulee paljastamaan
ja kuinka sen sitten parhaakseni selitän
mutta sinä osoitatkin vain käsiesi ihoa

- voisitko jo viimeinkin
ottaa tämän lahjani vastaan?

Mitä sinä silloin mietit

Mitä sinä silloin mietit
sillä viimeisellä tielläsi
silloin kun et enää millään
olisi jaksanut jatkaa

kun sinä horjuvin jaloin
kompuroit kivisiä katuja
kumartuen kiusaajiesi
kasvojen eteen

mitä sinä mietit

häpesitkö heikkouttasi
sitä ettet saanut sankarina saapua
ettet edes omaa ristiäsi
jaksanut perille asti kantaa

vaan tulit niin maahan lyötynä
että lyyhistyit taakkasi alla
ja luotu joutui tukemaan luojaa  
ottamaan painon omille harteilleen

mitä sinä silloin mietit

epäilitkö ettet kestäisi enempää
ajattelitko antaa periksi
ja kirota syntymäsi päivän
tuhota kaiken yhdellä sanalla

--
vai mietitkö sinä sittenkin
koko sen matkan ajan

vain minua

Rakastaa ehdoitta

Jos joku rakastaa ehdoitta
rakastaa ilman yhtä ainutta
kumarrusta tai kuperkeikkaa

rakastaa rumimmillaan
rakastaa tyhmimmillään
kaikkein heikoimmillaan

rakastaa ilman pienintä pyyntöä
tulla oman unelmansa kaltaiseksi
tulla joksikin toiseksi

- vasta silloin ihminen
alkaa huomata olevansa
tarpeeksi arvokas muuttumaan

Olkoon sitten niin

Jos tämä paino minun rinnassani
on sinun työtäsi minussa
jos se on sitä että asettelet osia
että viet vanhaa ja tuot uutta
rakennat heikosta kestävää

niin olkoon sitten niin

sitten en enää pyydä
että ottaisit tämän tunteen pois
että kätesi lakkaisi painamasta
ja sormesi siirtyisi muualle
 
sillä mitä muuta
minä enemmän toivon
kuin että sydämeni olisi ehjä
ja että se kokonaisena rakastaisi sinua

Kaikki sinussa on kaunista

Tänään taas muistin
kuinka arvaamaton olet
kuinka ajatuksemme
liikkuvat eri reiteillä --

minä valitin
hartiat lytyssä
miten pohjia myöten
väsynyt olen itseeni
kuinka kyllästynyt olen
jokapäiväiseen kompasteluuni

kuinka heikosti olen suoriutunut
ja virheeni ovat aina silmieni edessä
kuinka en saa niitä millään pyyhittyä pois

vuolaasti minä kuvailin
siinä omaa rumuuttani 
ja sinä kuuntelit pitkään vaiti
kunnes totesit hiljaa:

- rakkaani!
kaikki sinussa on kaunista
olet täydellinen

silloin minä lakkasin puhumasta
ja jäin hölmönä tuijottamaan
miettien kumpi meistä kahdesta
mahtoikaan olla enemmän järjiltään

-- niin eri reiteillä
meidän ajatuksemme usein kulkevat

Rakkaus vai oikeus?

Kumpi ohjaa elämääni
kumpi ajaa minua eteenpäin

rakkaus vai oikeus?

se että minulla on oikeus toimia näin
että on lupa ajatella ja tuntea tällä tavoin 
että minulla on vallan hyvät syyt
ja perustelut tehdä kuten teen

että koska minä tiedän väärän
ja koska tiedän myös oikean
ja koska käsissäni lepää kohtuus
voin ennustaa muidenkin kohtalon

vai ohjaako minua ehkä sittenkin rakkaus

se joka ei koskaan etsi omaa etuaan
joka ei iloitse toisen tappiosta
joka ei pyri astumaan niskan päälle
tai parane viereisen pahuudesta

joka ei sano että minähän sanoin
ei hymyile suu ivaan vääntyneenä
jonka silmissä pisaroi myötätunto
ja hitailla huulilla lempeys

rakkaus vai oikeus?
toinen niistä on helppoa
toinen kenties maailman vaikeinta

Ei riitä hyvyys

Ei riitä koskaan hyvyys
voittamaan pahuutta

ei vaikka kaikkensa antaisi
koko omaisuutensa jakaisi
vaikka tyytyisi vähään  
eikä keneltäkään riistäisi

vaikka enkelin lailla
helisevällä äänellä
pumpulin pehmeitä puhuisi
eikä ketään sanoilla soimaisi

ei riittäisi maksuksi sekään
ei turvaksi ei takuuksi
ei luvaksi lähteä sotaan 
oman oikeutensa puolesta 

sillä hyvyys yksin
ei riitä koskaan
voittamaan pahuutta

mutta suurin rakkaus -
se kyllä riittää 

 
(1.Kk.13)

Toivosta ihminen elää

Ei ihminen elä yksin leivästä
ei elä paljosta työstä ei levosta
ei kodin lämmöstä
ei edes toisen ihmisen ihosta

toivosta ihminen elää
siitä hän hengittää
että vielä näkyy valoa
että on jotain mitä kohti kulkea
ja huominen peittoaa sittenkin eilisen

sillä jos toivo sammuu
silmät eivät totu millään pimeään
korvat eivät kestä jatkuvaa hiljaisuutta
ja lujakin usko alkaa jo pian horjahdella   

siksi tarvitaan toivoa
ja suurinta rakkautta
puhumaan se jälleen eloon

Koska rakastan

Ei sinulla ole mitään syytä
kutsua minua pöytääsi taas tänään
ei ole syytä laittaa pidoista parhaita
kattaa eteeni noita notkuvia vateja
ja tuoda vielä lisää toinen toisensa perään
täyttää lasini aina uudelleen

mitään syytä ei sinulla siihen ole
että lasket rikkautesi ulottuvilleni
että ohjaat omalle paikalleni
ja kohotat maljan minun tielleni

ei sinulla ole mitään syytä
olla minulle niin hyvä
sillä arvottomia ovat kaikki lahjani
likaisilla käsillä olen ne tehnyt
käärinyt sotkuisin sormin
ja sitonut kiinni kitsain sydämin

-
mutta kun minä kysyn syytä
sinä vastaat vain:
koska rakastan

Sinuako silloin ikävöin

- Anskulle ja Villelle <3

Sinuako silloin ikävöin
kun harmaata taivasta tuijottelin
kun päiviini valoa turhaa kaipasin
läpi likaisen ikkunan maailmaa katselin

Sinuako silloin ikävöin
kun kaduilla suunnatta kuljeskelin
kun yksin ihmisten joukossa astelin 
sinne jonnekin sekaan myös itseni kadotin 
 
Enkä tiennyt mitä etsin
vaikka sinua etsin
noilta tutuilta ja vierailta teiltä
en tiennyt mitä etsin
enkä mistä sen löytäisin
kaukaa vai läheltä

Sinuako silloin ikävöin
kun toisille onnea toivottelin
kun hiljaisen kotini oven avasin
ja varjoissa illan oman onneni hukkasin

Sinuako silloin ikävöin
kun laskuissa auringon huokailin
kun tuhannetta kertaa jälleen pyysin
että vielä minä löytäisin sen mitä etsin

Vaikken tiennyt mitä etsin
minä sinua etsin
minä ikävöin päivin ja öin
kunnes lopulta löysin
sinut viereltäin löysin
ja kätesi kädestäin

silloin päättyi mun ikäväin 

Tulen minä sitten

Sinä kävit luonani aamuyöstä
me tunsimme heti
vaikka en muista oletko ollut ennen

ja minä koitin ottaa kuvan siitä
kuinka sinä kuoleman selättänyt
paiskasit rennosti kättäni
ja katsoit ruskeilla silmillä läpi

ja sinä kysyit tuletko
tuletko sitten kun haen
tulen minä sitten vastasin
ja niin sinä jo menit

eikä siinä ollut ollenkaan lopun tuntua
ei sitä mitä en ole kestänyt katsoa
ei pelkoa lainkaan

valossa vasta aloin aavistella
että itse rakkaus
oli tullut hakemaan kuoleman loitommas
että elämällä olisi minussa enemmän tilaa 

Rakkauden työ

Jossain kohtaa rakkauden työn
on muututtava itsekkääksi:

on lakattava kumartelemasta
painavimman tahdon alle
on ponnisteltava lytystä ylös

nähtävä itsensä eteen vaivaa
vastattava omiin kysymyksiin
ja uskottava noiden sanojen voimaan

on hylättävä hetkeksi kaikki meidän
ja katseltava minun maailmaa
on tultava näkyväksi ilman toista

sillä jos vuosia piileskelee
rakkauden varjoissa
löytyy sieltä jostain lopulta enää

harmaantunut ja kalpeaihoinen
- katkeruus itse 

Kuinka vihattava onkaan kuolema

Kuinka vihattava onkaan kuolema
sen ahneus ihmislihaa kohtaan
tuo julma tapa saapua varoittamatta
ja viedä väkisin, ihan liian aikaisin
tehdä hetkessä rakkaasta menneen
ja ikävästä arkipäivää

ja sen tapa säikytellä pitkin matkaa
luoda kaikkiin huomisiin varjo
sitoa sydämet lyömään harkiten
ja toppuutella ilakoimasta liikaa

ja niin ihminen kävelee päivänsä läpi
ja elämä jää jatkuvasti jalkoihin
päihittämättä koskaan kuolemaa

eikä elämä sitä ikinä voita

mutta rakkaus!
se voi kyllä rakentaa sillan
noiden kahden vihollisen väliin 

Orja

En ole vieläkään valmis luvattuun maahan
kieleni ei ole tottunut makeaan maitoon
eikä käteni oppineet taistelemaan
sillä orja olen ollut kapaloistani saakka
sidottuna ilman kahleitakin

ja sinä väität
kuljettavasi minua vapauteen
vaikka viet aina takaisin vuorille
johdatat samoille hankalille teille
missä olen jo heittänyt vuosia hukkaan
potkinut pöllyävää maata
ja vihannut ankaraa taivasta

pilvesi on vienyt valon ja tulesi polttaa
etkä päästä minua siltikään pois
rutistava otteesi tekee heikoksi
ja vaikka minä kuinka rimpuilen
sinä vain rakastat lujemmin vastaan

sillä vaivatta ei vangittu tee matkaa
ja orjan on kuoltava syntyäkseen toiseksi
voidakseen hengittää puhdasta ilmaa
ja valloittaakseen itselleen omansa
sen aikoja sitten luvatun kotinsa 
siellä vapaiden ihmisten maassa

Vieläkö rakastat minua

-rubiinihääparille-

Vieläkö rakastat minua, vieläkö niin kuin silloin
kun yhteistä tietä me lähdimme kulkemaan
haaveillen hulluja illoin 

Vieläkö rakastat minua, vieläkö niin kuin silloin
kun reittimme helppo ei ollutkaan
vaan johtikin kyyneliin

Enkä minäkään ole kuin puoliksi sama
tällä matkalla muuttunut olen
ovat syksyiset sateet ja talvien pakkaset
pintani karhentaneet
 
Etkä sinäkään ole kuin puoliksi sama
tällä matkalla muuttunut olet
ovat valoisat keväät ja kesien helteet
meidät yhdeksi kasvattaneet
 
Vieläkö rakastat minua, vieläkö niin kuin silloin
katselet kanssani kirkkaita aamuja
nukahdat viereeni illoin

Vieläkö rakastat minua, vieläkö niin kuin silloin
huomaatko elämän ihmeitä ihailla
tarttua haasteisiin

Alastomat

Jos minä riisuisin ensin
nämä ikivanhat pelkoni pois
ja sinä sitten sallisit
kovuutesi kolahtaa lattialle
ja ne lojuisivat siinä jaloissa  
meille tarpeettomina

ja jos silloin alastomat katseemme kohtaisivat
arasti niin kuin ensimmäistä kertaa
kätemme silittäisivät sitä haavoitettua ihoa
jonka pinta on yhä omista iskuistamme hellä

ja jos sinä vain olisit siinä
ja minä tässä yhtä lailla näkyvissä
eikä mikään enää saisi peitellä meitä
yhdessä kokoaisimme rikotun jälleen

silloin jokainen itketty päivä
muuttuisi merkkipäiväksemme
jokainen viiri meidän viiriksemme
ja kyynelille me kohottaisimme maljan