Outoja oloja

Liikaa tuntuu tulevan eteen sellaisia
selittämättömän outoja oloja
sellaisia jotka eivät tahdo taipua
parhaimpienkaan sanojen alle
sisällä kuuluu epäselvää puhetta
joka ei käytä mitään tunnettua kieltä
ei yritäkään yhdistellä kirjaimista tavuja
tai löytää oikeaa paikkaa . pisteelle

jokin vain kumoaa ihmisen eteen
kasan syvältä vuoltuja tuntemuksia
veistelee ehkä vuosienkin takaa
niitä kaikkein turhimpia juuria
jotka joutavatkin irrota pois
ja tuo tekee lopulta niin ontoksi
ettei kuori tunnu kestävän
edes viereisen hipaisua

sitten on pääteltävä
ovatko nuo kasatut lastut ehkä joutavaa jätettä
vai kenties juuri sitä kallisarvoisinta
millä vielä sytytellään liekki
noihin elämän sammuttelemiin silmiin

Annoin menneen mennä

Välillä ikävöin niin paljon
sitä mitä meillä oli joskus ennen
etten millään jalalla astuisi tänne
tähän tuntemattomaan huomiseen

mieleni viipyilisi menneessä
se jäisi pyyhkimään pölyjä
noilta seisahtuneilta kahvipöydiltä
kuuntelisi ontuvaa puhetta
ojennellen tueksi kauniimpia sanoja
tarjoilisi parempia oivalluksia matkasta

siellä se olisi kuin kotonaan
saisi hetken puristaa eilisen onnea
kunnes ihan liian pian lukisi
tarinan ummehtuneen lopun

Pitkän illan minä taas ikävöin
sitä mitä meillä oli joskus ennen
ja hengitin aivan varoen
ettei aavistus rinnassa kävisi kivuksi

sitten siirsin jalkaa
yhden askeleen verran vain
mutta kuitenkin niin että
annoin menneen mennä