Sinun tapasi sanoa

Voi kuinka hyvyytesi
vetääkään minua puoleesi!

kuinka kiedotkaan minut
pikkusormesi ympärille
tuhansin tuorein kukkasin
kun kuljetat mutkaisia polkuja
konsertoivien salien läpi
mertesi avarille oville

sinä viet minut aitiopaikoille
istutat lämmitetyille kallioille
ja esittelet siinä maisemaasi
jonka jokainen kivi ja puu
on silmieni iloksi istutettu

olet ne tuhlaillen tehnyt
aikaa ja sävyjä säästämättä

lempeä tuulesi puhaltelee
hellästi hiuksia poskiltani
kuiskaillen salaisuuksiasi
ja minä vain mietin siinä
itsekseni hiljaa

kuinka ihmeellisiä
ovatkaan sinun tekosi
sinun tapasi sanoa
- että rakastat

Kuinka kaunis onkaan tämä maa

Kuinka kaunis onkaan tämä maa
tuo aloilleen seisahtunut taivas
nuo kiireettöminä toisiinsa nojailevat pilvet
hiljaa lepäilevä meri
joka ei hoputtelua kuuntele
ja koivut jotka kuiskivat vain vähän

ja nuo miehenmittaan varttuneet kaislat
nyt niin tyynen varmoina itsestään
pitävät siinä pienemmille suojaa
ja sorsat kokeilevat siipiään
oppivat räpiköiden
korpin ojentaessa oksaltaan

tämä kaikki kaunis!
ja aivan minun sydämeni ulottuvilla

Etsin sinua

Etsin metsien keskeltä sinua
etsin poluilta poljetuilta
vanhojen kantojen istuimilta
noilta havuilta tuoksuvilta
etsin puiden latvoista sinua
etsin lehtien lomasta
vesien varsilta 
rantojen rajoilta
sileiden kivien seurasta

etsin kaikkialta
maalta ja taivaalta
mistä voi etsiä toista

mutta löysin vain isomman ikävän
sitä mertakin syvemmän
yhtä lailla niin äärettömän

ja aaltojen jaloilla lipui se kohti
eikä tohtinut mennä millään pois
 
ei tuo ikävä lähtenyt pois

Kuinka vihreää voikaan rakastaa

Kuinka vihreää voikaan rakastaa
tuota vastamaalattua maisemaa
niin nuorta ja viatonta vielä 
naarmuton pintakin aivan virheitä vailla

ja nuo itseriittoisen villit varret
jotka esittelevät siinä sulojaan kuin
kätensä suudelmalle ojentanut neito
sallivat tuulen viedä illan viimeiseen valssiin

eivät taida tietää päivän poltteesta mitään
eivät sateesta joka pakottaa lakoamaan alleen
eivät siitä pimeydestä kun valo äkkiä lakkaa
ja kylmyys vie lopulta niiltäkin hengen

mutta leveilkööt nyt siinä sadoilla sävyillään
ilakoitkoon ilonsa kunhan suovat ihmetykseni
ja sallivat hieman silmäillä ihanuuttaan sillä
tuskin nuo huomisesta huolisivat vaikka tietäisivät

Marraskuun lapsi

Jäätäviä aamuja rakastan
lätäköitä haljenneita
Tuimia katseita kulmien alta
ja puheita vaimenneita

Lyhyitä päiviä rakastan
ja hitaita minuutteja
Hiljaista sadetta ikkunan takana
haikeutta, märkää maata

Kas marraskuun lapsi olen
ja syntynyt syksyn synkkyyteen
En ole musta en ole valkoinen
harmaaseen kotini teen

Pimeitä iltoja rakastan
metsien tummia puita
Levossa itseni, luontoni kanssa
olen valmiina liikkumatta

Ja kun lämpöiseen syliisi nukahdan
kuulen tuulen laulavan lohduttomasti
-Aa-aaa ah-dis-taa
sekin valittaa valoa vailla

Vaan en päästä kylmää sisälle asti
uinun uneeni lapsosen lailla
minä marraskuun harmailla mailla  
marraskuun harmailla mailla

Juhannus

Liplatus

Pulahdus

Kiljahdus

Ihastus

Viuhahdus

Sihahdus

Kumarrus

Vilvoitus

Valkeus

Sirkutus

Inahdus

Huidahdus

Raukeus

Haukotus

Huokaus:

Juhannus!

Elämä viipyilee täällä

Se paikka on villinään
keto-orvokkeja
Rannalla sileä kallio,
ei liiemmin lokkeja
Kiipeilyyn kutsuva puu
vahvana veden ylle kurottuu

Elämä viipyilee täällä
vaan sinä et vierellä

Mikä saikaan niin varhain
sut luotani pois lähtemään
Tämän yhteisen maailman
taaksesi yllättäin jättämään
En osannut varmaan sanoa
Ei mikään ole samaa ilman sinua

Joka paikassa haikeaa
liikaa on muistoja
Linnutkin laulavat lauluja
hetkistä rakkaista
Ja se kiipeilyyn kutsunut puu
nyt vahvana suruuni kietoutuu

Elämä viipyilee täällä
vaan sinä et vierellä

Rannan puu

Tee musta vahva ja mutkaton
ihan kuin rannan puu
Runkoni kertoisi samaa  
mitä sisällä tapahtuu
Keväällä puhkeisin lauluun
heräisin seikkailuun
Enkä häpeisi näyttää silloin
kun lehdet lakastuu

Tee musta viisas ja sanaton
ihan kuin rannan puu
Kauan on seissyt jo aloillaan
ja vieläkin hiljaa muuttuu
Tuulessa vartensa taipuu
syvemmälle juurtuu
Ja on aivan vaiti silloin
kun kasvaminen sattuu

Tee musta vakaa ja huoleton
ihan kuin rannan puu
Paikkani tietäisin tarkkaan
tässä mun olla kuuluu
Ei vaivaisi jatkuva kaipuu
kun huominen verhoutuu
Taivas tummuu illoin
ja ulappa piiloutuu

Lokakuun tuuli

Mereltä puhalsi lokakuun tuuli
kylmä ja armoton.
Sama, jonka lämmössä lepäsin juuri
nyt hyinen ja tunteeton.

Vai näkikö sisääni sittenkin?
Tiesi mitä pelkäsin.
Vasten kasvoja kertoikin
Sen, mitä piilottelin.

Yhä niin kovasti rintaan sattuu.
En vieläkään pääse irti.
Jossain syvällä kipuni tuntuu.
Kutsuu kulkemaan läpi.

Mereltä puhalsi lokakuun tuuli
tuttu ja vieraskin.
Sama, joka usein niin myötäinen oli
nyt voittaja, vastainen.

Vai näkikö sisääni sittenkin?
Tiesi, että pakenin.
Vasten kasvoja kertoikin
Sen mitä salailin.

Yhä niin kovasti rintaan sattuu.
En vieläkään pääse irti.
Jossain syvällä kipuni tuntuu.
Kutsuu kulkemaan läpi.

Mereltä puhalsi lokakuun tuuli
voimakas, turvallinen
Ehkä se huutoni surkean kuuli.
Se puhalsi tyynnyttäen. 

Ja näki kai sisääni sittenkin
Tiesi, mitä tarvitsin.
Varoen nosti eteeni sen,
vaietun, salaisen.