Maailmani on hiljainen

Harvoin maailma on
yhtä hiljainen kuin tänään
harvoin minun maailmani
on yhtä hiljainen

sillä murheet siellä metelöivät
huolet hyppivät seinille
kiipeilevät kirjahyllyillä  
ja roikkuvat lamppujen jaloissa
pitävät parkouria
minun elämäni olohuoneissa

sitten ne ottavat kiinni korvista
ja osoittavat likaisen lavuaarin
tarttuvat sievin sormin
lattialle kasattuun garderoobiini
ja käskevät hävetä

kun en vieläkään!
kun en tässä iässäkään!
kun en ollenkaan osaa pitää huolta
enkä löydä elämäni paloille paikkaa

aika harvoin maailmassani
on tällainen tauko
tällainen ihmisen mentävä aukko

mutta siinä minä nyt istun
ja ihmettelen hetken 
tätä kummallista rauhaa

Armosi on minulle totta

Aseta sinun armosi minuun
naulaa se luideni ytimiin
ja solujeni seiniin
piirrä selvästi ihoni uurteisiin

liitä se lujasti
lihasteni muistiin
jokaisen raajani liikkeeseen
laita syvälle sinne minne
syyllisyyden jäljet ovat kulkeneet
minne laki on lyönyt leimansa
ja tuomiosta on tullut tuttu

paina juuri sinne
kaikkein salatuimpaan
sinun sormiesi työ
sinun sinettisi

jotta minä jo pian
alkaisin elää
joka jäsenelläni
jokaisella ilmeellä ja eleelläni
sitä että

armosi on minulle totta

Sanot etten ole velkaa

Sanot etten ole sinulle mitään velkaa
etten edes yhtä ainutta kiitosta tai kumarrusta
etten voisi sillä lisätä työhösi mitään
enkä antaa siitä pisaraakaan pois

että koska teit jo kaiken valmiiksi
olen täysin vapaa ja syytön 
oikein hyvä juuri näin

mutta tokihan minä itseni tunnen
ja kyllä kai sinäkin sen tiedät
ettei tuo aivan noin yksinkertaista ole
ettei se sentään ihan niinkään mene

että taatusti on jotain mitä toivot
edes jotain pientä paranneltavaa
jotain mitä en ole vielä huomannut

ja kun minä tarpeeksi kauan intän
myönnyt sinäkin lopulta:
- olkoon sitten niin, sanot
yksi pyyntö minulla todellakin on

ja minä odotan korvat luimussa
mitä totuutesi tulee paljastamaan
ja kuinka sen sitten parhaakseni selitän
mutta sinä osoitatkin vain käsiesi ihoa

- voisitko jo viimeinkin
ottaa tämän lahjani vastaan?

Tämä tavallinen tarina

Ota käsiisi tämä tavallinen tarina
ota nämä jonoissa juoksevat päivät

ota nuo kaikki taakseni kadonneet
ja kauas edelleni ehtineet
ota tämäkin yksi päivä

ota se kun aurinko valaisi keittiön
ja kun ilmassa viipyili pöly
ota pöydältä kimppu tulppaaneja
ja sen alta monta muurahaista

ota tahraiset ikkunat ja rahisevat kadut
pyörille kiivenneet pikkupojat
ota se kun taivas oli pitkään vaiti
enkä syyttänyt siltikään itseäni mistään

ota koko tämä minun elämäni
ja kirjoita se kauniiksi

niin kauniiksi että minäkin näen
etten tahdo vaihtaa sitä
liian tylsänä ja tavallisena pois

ja minä lupaan 
lukea tämänkin arkisen sivun
ja ne seuraavatkin
aivan viimeiseen sanaasi saakka

Annan kipuni käyttöösi

Annan kipuni sinun käyttöösi
koko tämän kompastelevan kulkuni
kaikki eteen ja taakse otetut askeleeni

jokaisen läpi epäillyn päiväni
ja ne jolloin olen ollut aivan varma
mutta kuitenkin hirveän väärässä

kaiken häpeäni annan
sen minkä olen jo nitistänyt
ja sen mistä en meinaa saada millään kiinni

annan syyllisyyteni
ja syyttömyytenikin

ja sen etten osaa erottaa niitä toisistaan

ja menköön vielä katkeruuskin

vaikka onkin niin kamalan rakas

ja tallessa ihan hyvästä syystä

-
koko tämän  

risaisen itseni
minä kaadan röykkiöksi eteesi

ja jos siitä johonkin on
saat käyttää

 

Syyllisyydestä

Syyllisyydestä sinulle kerroin
Se minua taas vainoaa
Ei se vaivaudu kysymään lupaa
Sillä paljon on asiaa

Se kertoo kuinka vähän
olen pystynyt antamaan
Niin heikosti rakastamaan
Herättää keskellä yötä ja jatkaa
Sitä samaa lauluaan:

Yritä, yritä vielä enemmän! Ei riitä, riitä tämä!
Yritä, yritä vielä enemmän! Ei riitä, riitä tämä!

Ja minä helposti opin
sen tarttuvan sävelen
kohta jo hyräillen vastaan:

Yritän, yritän vielä enemmän! En riitä, riitä näin!
Yritän, yritän vielä enemmän! En riitä, riitä näin!

-
Mutta ymmärsinkö oikein,
se et olekaan sinä,
joka kanssani laulua laulaa?