Vain yhtä minä sinulta pyydän -
että voisin tyytyä olemaan tässä
tällä kohtaa tällä tiellä
jonka olet jalkojeni alle laittanut
olet minun varalleni valinnut
että jaksaisin odottaa
näissä ahtaissakin oloissa
liian isojen ajatusteni kanssa
vaikka ne tuntuvat vain unissani
mahtuvan tarpeeksi liikkumaan
ja että lakkaisin hoputtamasta sinua
ohjaamaan minua paremmin
että luottaisin tämänkin
pysähtyneen hetken liikkuvan
huomaamattani jonnekin
sillä kuinka voisinkaan väittää
sinun tiesi olevan minulle
elämääkin enemmän
jos yhden päivän matka
ei minulle kuitenkaan kelpaa
enkä millään malta pysytellä
tänään tällä paikalla
jonka olet minua varten
jo aikoja sitten valmistanut
Kirjoituksia keskeneräisestä ja keskenkasvuisesta elämästä. Siitä, miten syntymän ja kuoleman välillä ei ehdi mitenkään tulla valmiiksi. Ja siitä, kuinka kaunista tekeilläkin oleva elämä voi olla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tie. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. toukokuuta 2014
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Tie
Elämässä näyttää riittävän
näitä mutkikkaita reittejä
näitä odottamattomia
ja turhankin hankalia käänteitä
näitä joista ei voi koskaan
olla aivan varma
ei voi ihan täysin tietää
mihin mikäkin suunta vie
sillä ainahan hyvältä näyttävä
voi päätyä pahaan
tai pahalta näyttävä
kääntyä lopulta parhaaksi
eikä riitä oikein sekään
että päättää kerran tai kaksi
ja sitten vain suuna päänä
jatkaa vähän sinne päin
vaan joka ikinen päivä
on valittava uudelleen
mennäkö oman ymmärryksen
ja vaistojen varassa
vai seuratako ehkä sitä
joka sanoo itse olevansa tie
näitä mutkikkaita reittejä
näitä odottamattomia
ja turhankin hankalia käänteitä
näitä joista ei voi koskaan
olla aivan varma
ei voi ihan täysin tietää
mihin mikäkin suunta vie
sillä ainahan hyvältä näyttävä
voi päätyä pahaan
tai pahalta näyttävä
kääntyä lopulta parhaaksi
eikä riitä oikein sekään
että päättää kerran tai kaksi
ja sitten vain suuna päänä
jatkaa vähän sinne päin
vaan joka ikinen päivä
on valittava uudelleen
mennäkö oman ymmärryksen
ja vaistojen varassa
vai seuratako ehkä sitä
joka sanoo itse olevansa tie
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)