Miksi en menisi jo

Jos sinä kerran
olet jo ollut siellä

jos olet tutkinut maaston
käynyt sen kokonaan läpi
nähnyt hyväksi kulkea
ja sopivaksi minun mennä

jos olet varannut riittävät eväät
ja pakannut kevyen repun
luvannut selvän reitin
ja heikkouden hetkelle levon

ja jos sinä sieltä minua kutsut
huidot tutulla kädelläsi
ja sanot että tule vaan
tule reippain askelin

niin miksi minä enää
mitään pelkäisin
miksi jäisin tähän
tai yhtään epäilisin

miksi en menisi jo!

Veit minulta pohjan pois

Revit lahonneet laudat
ja roikkuvat ovet
särjit surutta kauniin kuistin
kiskoit listat ja lamput ja ikkunalasit
rikoit raputkin hartiavoimin

minä valitin kylmää
ja vinkuvaa tuulta
kun seinäni lämpöä päästi
eikä tiheinkään villa vienyt vilua sieltä
mikä ennen oli nimeltään koti

veit minulta kokonaan pohjan pois
purit perustuksiin asti
kuljit reittisi sinne
minne pelko oli tehnyt
pesänsä luvattomasti

heitit menemään vanhan
ja pilalle päässeen
etkä säästänyt sotkulta yhtään
sanoit rakentavasi lohduttomuuteen
paljon entistä ehjempää

minä katselin pihaa
tuota talosta tyhjää
kerroit kuinka teet tilalle uutta
sanoit huoneissa pian jo naurua riittää
kohta sisälle voisin muuttaa

veit minulta kokonaan pohjan pois
purit perustuksiin asti
valoit voimasi sinne
minne heikkous oli tehnyt
tuhonsa luvattomasti

teit työsi niin taidokkaasti
aivan perustuksiin asti

sinä rakastit valmiimmaksi

Pelko ei puhu totta

Pelko elää pimeydessä
liikkuu hiljaa hämärissä
harmaan usvan lailla
levittelee utuisia verhojaan
ihmisten kirkkaiden silmien eteen

ja ääneti niin kuin saalistava eläin
hiipii ympäriinsä etsien
kenen kyljestä löytäisi kodin
kenen vierelle voisi jäädä
voisi tarjota kättään
ja puhua pyörryksiin

sanoa tietävänsä kaiken
vaikkei tiedä mistään mitään
hengittää sisälle raskasta ilmaa
puhaltaa päälle mustia murheita
ja jättää sitten yksin synkkään yöhön

vaan pelko ei puhukaan totta
se on huijari luonteeltaan
 
se valheella valhetta peittää
ja totuuden kaukaa kiertää
välttelee valoa viimeiseen asti
ja paljastumistaan siirtää

sillä itse se kaikkein eniten
omaa loppuansa pelkää

Kuinka vihattava onkaan kuolema

Kuinka vihattava onkaan kuolema
sen ahneus ihmislihaa kohtaan
tuo julma tapa saapua varoittamatta
ja viedä väkisin, ihan liian aikaisin
tehdä hetkessä rakkaasta menneen
ja ikävästä arkipäivää

ja sen tapa säikytellä pitkin matkaa
luoda kaikkiin huomisiin varjo
sitoa sydämet lyömään harkiten
ja toppuutella ilakoimasta liikaa

ja niin ihminen kävelee päivänsä läpi
ja elämä jää jatkuvasti jalkoihin
päihittämättä koskaan kuolemaa

eikä elämä sitä ikinä voita

mutta rakkaus!
se voi kyllä rakentaa sillan
noiden kahden vihollisen väliin 

Alastomat

Jos minä riisuisin ensin
nämä ikivanhat pelkoni pois
ja sinä sitten sallisit
kovuutesi kolahtaa lattialle
ja ne lojuisivat siinä jaloissa  
meille tarpeettomina

ja jos silloin alastomat katseemme kohtaisivat
arasti niin kuin ensimmäistä kertaa
kätemme silittäisivät sitä haavoitettua ihoa
jonka pinta on yhä omista iskuistamme hellä

ja jos sinä vain olisit siinä
ja minä tässä yhtä lailla näkyvissä
eikä mikään enää saisi peitellä meitä
yhdessä kokoaisimme rikotun jälleen

silloin jokainen itketty päivä
muuttuisi merkkipäiväksemme
jokainen viiri meidän viiriksemme
ja kyynelille me kohottaisimme maljan









 

Lentämisestä

(Kirjoitettu turbulenssin aikana)

Lentäminen pelottaa vähemmän
kun sitä ajattelee tanssina

heittäytyy tuulen syliin
ja antaa sen viedä
kiihkeän partnerin lailla
antaa luvan taivutella hurjastikin
väliin tyynesti ja taas villisti

turha sitä tanssia on koittaa
tasoittavin ajatuksin hallita
pitää kiristävin lihaksin
ohjia omissa käsissään

ei se tietenkään tottele
kuten ei lentävä konekaan
eikä elämäkään juuri