Armosi on minulle totta

Aseta sinun armosi minuun
naulaa se luideni ytimiin
ja solujeni seiniin
piirrä selvästi ihoni uurteisiin

liitä se lujasti
lihasteni muistiin
jokaisen raajani liikkeeseen
laita syvälle sinne minne
syyllisyyden jäljet ovat kulkeneet
minne laki on lyönyt leimansa
ja tuomiosta on tullut tuttu

paina juuri sinne
kaikkein salatuimpaan
sinun sormiesi työ
sinun sinettisi

jotta minä jo pian
alkaisin elää
joka jäsenelläni
jokaisella ilmeellä ja eleelläni
sitä että

armosi on minulle totta

Sanoja minä rakastan

Sanoja minä rakastan -
suuria ja mahtailevia sanoja
osuvia ja ohimeneviä
rohkeita ja empiviä
lempiviä ja kiukkuisia
kömpelöitä ja nokkelia
vakavia ja hullunkurisia

niitä jotka hymyillen lähtivät
ja hipaisten hellivät
jotka viilsivät vaikkeivät
terävimpiä olleetkaan

ja niitä jotka omille teilleen ehtivät
eivätkä koskaan tyhjinä palanneet
eivät huhuilleetkaan kaikuna vastaan
vaan löysivät kotinsa
vieraiden ihmisten huulilta  

sanoja minä rakastan --
mutta niiden vallan alla
minä aina vain enemmän
häkellyn ja pelkään
sillä onhan omakin ihoni
sivalluksista hellä

ja siksi yhä useammin
koitan sulkea suuni
ja sitoa sormeni ristiin

ollakseni edes hetkisen
sanomattakin kaukaa viisas
ja aivan hiljaa

Vain vähän aikaa sinä olet minun

Vain vähän aikaa sinä olet minun
vain nämä katoavat päivät
nämä muutamat sateiset syksyt
ja valoisat keväät
me kuljemme käsikkäin
ja sinä ja minä olemme me

ja minä ohjaan sinua aamusta iltaan
esittelen elämän ihmeitä
minä osoitan kaikkea oppimaani
sanon mitä saa ja mitä ei kannata
mikä satuttaa ja mikä korjaa
ja minä kehun ja kannustan sinua
löytämään oman tapasi olla

ja sitten minä päästän kokonaan irti
annan sileän kätesi livahtaa kädestäni
ja omani jäädä yksin
minä sallin sinun jalkasi juosta
ja kuljettaa maailman laidoille
ja ehkä vähän niiden reunojenkin yli

ja vaikka en ollenkaan tiedä
kuinka sinun siellä käy
minä huiskutan hymyillen
ja ääni sortuen kuiskaan että
- seikkaile tyttö seikkaile!
ja tule takaisin silloin kun haluat
tule vain silloin kun haluat

sillä enää vähän aikaa sinä olet minun
mutta ihan jo pian

olet kokonaan sinun

Kaksi puolta

Elämässä on aina läsnä
sen kaksi eri puolta

uuden into ja eilisen ikävä
kasvamisen riemu ja jomotus
hilpeä seura ja yksinäisyys
voiman tuntu ja heikkous
luja luottamus ja epätoivo

ja rakkaus niin lähellä vihaa
että melkein paiskaavat kättään
tietämättä että ovat vain
saman ihon kaksi eri puolta
- näkyvä ja se mikä on salassa
kätkössä omilta ja muiden silmiltä

ja niin nuo kaksi
samanaikaisesti
voivat ollakin ihan yhtä totta

Aamu

Ei ole vielä koskaan
aamu kieltäytynyt nousemasta
ei ole jäänyt yön syliin makaamaan

valmiina se on aina ollut
laittanut valot päälle
ja höyryttänyt ilman
pukeutunut kauden väreihin

ja sieltä se nytkin
lempeästi huhuilee
taivas levällään armosta avarana
kutsuen auringon matkaan

kulkemaan kanssaan
tämänkin päivän läpi
ihan rohkeasti vaan!
ystävänsä illan luo

Iltaisin minut valtaa vilu

Joskus iltaisin minut valtaa vilu
kylmyys hohkaa sisälle seinistä
se tulvii väkisin ovista ja ikkunoista
ryömii peittoni alle lämpimään
ja silittää viileällä otteella
värisevän ihoni pintaa

enkä minä mitään sille mahda
en päihitä puheellani sen puhetta
en työnnä sitä vahvoinkaan ajatuksin pois
en pysty selättämään järjellä tunteideni ääntä

ja silloin aina joudun
vähä vähältä päästämään irti
tuosta turvaa hakevan ihmisen harhasta
että voisin mitenkään hallita tätä elämää
tätä kuohuvaa maailmaa ympärilläni
tai edes itseäni sen sisällä

että pitäisin kaikkea otteessani
että näissä heikoissa käsissäni
olisi koottavana nuo rikkonaiset palat
joita olen hartiavoimin koittanut hoitaa

ja lopulta minä päädyn
vain hengittämään
ensin painavasti ulos
ja sitten kevyemmin sisään
ja ymmärrän että se on oikeastaan
kaikki mitä sillä hetkellä voin

ja minä annan sinulle luvan
avata minun nyrkkiin puristetut
viluiset käteni sormi sormelta
ja ristiä ne hellästi omiisi

- kiinni sinun voimaasi
ja sinun lämpöösi jälleen













 

Taskukokoinen tahto

- kertomus pienenpienestä ja sievästä tahdosta

Olipa kerran tahto. Sellainen litistetty ja kutistettu, pienenpieni tahto. Se oli oikeastaan ihan kätevä ja käyttökelpoinen. Se mahtui aivan mainiosti taskuun tai kämmenelle, sen saattoi ottaa mukaan kassin pohjalle ihan niin kuin minkä tahansa kertakäyttösadetakin ja vaikka unohtaa sinne hyvällä säällä viikoiksi kuittien ja kadonneiden huulipunien sekaan. Ei se koskaan pitänyt itsestään meteliä, keikutteli vain hiljaa askelten tahdissa ja toivoi, ettei olisi liikaa vaivaksi.

Ja totta puhuen, tahto olikin omistajalleen oikeastaan vain pieni ja sievä turhake, sillä ei kai nyt jokaisella yksilöllä omaa tahtoa tarvinnut olla, pärjäsihän sitä ihan hyvin ilmankin. Varsinkin, jos viereltä löytyi joku, jolla oli oikein suurensuuri ja kovaääninen, penkkipunnerrusta harrastanut tahto. Ja juuri sellaisen bodatun tahdon vieressä pienenpienestä tahdosta tuntui erityisen ihanalta ja turvalliselta. Ei tarvinnut nimittäin ollenkaan vaivata päätään, ei tehdä vaikeita valintoja eikä kantaa niiden seurauksia, ei oikeastaan edes juurikaan miettiä kummemmin, kunhan vain muisti seurata tuota toista tahtoa ja koitti sopivasti aavistella, minne se kulloinkin mahtoikaan olla menossa.

Vaikka kyllä tuo taskukokoinen tahto sentään joskus pääsi päivänvaloon. Vaatekaupassa sen saattoi kaivaa esiin kassin uumenista, nostaa hetkeksi toiselle hartialle istumaan ja kysyä kuiskaamalla, mistä väreistä se taas pitikään. Aluksi tahdon ilahtuneet silmät osuivat aina kirkkaisiin väreihin, punaisiin ja keltaisiin paitoihin, mutta jo hyvin pian tahto alkoikin muuttua epävarmaksi. Sitten se pälyili hetken levottomana ympärilleen ja valitsi aina lopulta mustan tai harmaan, koska muutkin olivat tahtoneet niin.

Ruokakaupassa taas tahto saattoi huhuilla lempeästi olkapäältä, mitä suurensuuri tahtoisi syödä tai mikä keskisuurten lempiruoka olikaan ja sitten sanoa, ettei sillä itsellään niin väliä ollut, sille oli oikeastaan ihan sama. Vaikka salaa se kyllä toivoikin, että muut valitsisivat edes joskus jotain, mistä sekin piti.

Ajan saatossa pienenpieni tahto tajusi kuitenkin yhä useammin jäävänsä täysin huomiotta. Asiat, joita se toisten kanssa teki, eivät itse asiassa olleet ollenkaan sen valitsemia. Kukaan ei oikeastaan  kysynyt sen mielipidettä tai näyttänyt arvostavan sen suuria uhrauksia toisten tahtojen vuoksi. Ja kun asiaa tarkemmin ajatteli, tuntui jopa siltä, ettei juuri kukaan edes välittänyt sen olemassaolosta.

Ja niinpä vähitellen tuon pienenpienen tahdon ennen niin suloinen ääni alkoi muuttua kylmäksi ja kovaksi. Ja yhä vain useammin se kaikkien hämmästykseksi hyppäsi täysin ennakoimatta jostain pimennosta omistajansa olalle näyttämään kalvennutta naamaansa ja kertomaan narisevalla äänellä tarinoita sen suurista ponnisteluista. Niiden tuokioiden lopuksi se aina kohautti pienenpieniä olkapäitään ja sanoi kuuluvasti nyyhkäisten, ettei sen tietysti niin väliä. Sitten se kiireen vilkkaa taitteli taas itsensä sievään kasaan ja hyppäsi äkkiä toisten kysyvien silmien alta pois.

Ja niin tuo taskukokoinen tahto eli onnettomana elämänsä loppuun saakka kasvamatta koskaan todelliseen mittaansa. Itse se väitti, ettei sen kasvuun ollut ympäristön lupaa, (ja tottahan olikin, että sen bodatut läheiset olivat paljon vahvempia tahtojia) mutta kenen lupaa se kasvamiseen oikeastaan edes tarvitsi. Ehkä esteenä oli pikemminkin se, että jollain erikoisella tavalla tuo pienenpieni tahto oli tottunut nauttimaan näennäisestä heikkoudestaan ja toisten säälivistä katseista. Niistä se sai sopivin väliajoin elämänsä kivuille pienen annoksen voimaannuttavaa lohdutusta.

--
Mutta mikä lie tarina tämäkin
tuskin edes kovinkaan tosi
sillä ei kai nyt sentään 
näin onnettomia tahtoja
enää missään päin maailmaa elele!