Hyvä on näin

Toisinaan tunnen vahvasti
etten kuulu minnekään
etten muiden enkä edes oman
elämäni listoilta löydä nimeäni

että jokainen tuttu
on lopulta vieras
ja jokaisessa talossa
olen muukalainen

ja että minun kohtaloni
on seilata yksin
oman elämäni valtamerillä
astuakseni yksin 
tutkimattomille mantereille

niinä hetkinä
en voi muuta kuin 
tarrautua sinuun
niin että sinun jalastasi
tulee minun mastoni
ja sinun vaatteistasi purjeeni

ja vähän matkaa taas muistan
kuinka hyvä meidän kahden 
on olla näin

Aura

Et sinä valmiiksi raivattua peltoa
kenellekään antanut
mutta tarjosit käteen auran

oli se sitten laulu tai liike tai työ tai huvi
mutta jotain kättä pidempää
sinä jokaiselle annoit
jotain jolla luoda omaa uraa

sillä niin sinä sen tarkoitit
että kaikki saisivat jälkensä jättää
painaa kätensä multaan
ja muuttaa jotain toiseksi
tehdä vähästään riittävää

mutta ensin täytyy
ojentaa kädet ja ottaa vastaan
ja sitten liata nuo samat kädet
ja lopulta vielä uskaltaa
itse muovailtu jakaa

muuta ei tarvita!

vaan useimmilla meistä
tuohon auraan tarttumiseen
tuskin ihmisikä tahtoo riittää

Niin kovin tuttu

Moni varoo katsettasi
mutta minulle on tärkeintä
että sinä näet

että sinä tiedät mistä syystä ja mitä varten
että pystyt koska vaan sanomaan miksi
kun katselet salatuintani
yhtä tarkasti kuin pintaa

ja kun minä mietin niitä
itseni kahta eri puolta
sitä toista mikä minusta näkyy
ja sitä mitä koitan vimmatusti kätkeä
on tuo kaikki sinulle yhtä ja samaa
yhtä kallista ja rakasta

siksi en katsettasi pelkää
enkä suostu enää häpeilemään
vaikken omia odotuksiani täyttäisikään
sillä minä olen sinulle
ennen kaikkea

niin kovin tuttu

Ääriä täynnä

Minun ennen niin
tasainen elämäni
on enää ääriä täynnä

se on pelkkää laaksoa
tai jyrkintä huippua
häikäisevää loistetta
tai mylvivää merta
räikeitä värejä
tai aivan pikimustaa

se on juuri sitä
mitä olen aikoinani tilannut
mitä olen oikein
pyytämällä pyytänyt
että nyt muutos tähän!

ja niin en lakkaa
kivuilleni hymyilemästä
en sille että poskeni jo sattuvat
rypistyessään vuoroin naurusta
vuoroin itkusta

sillä harmaus ei totta vie
ole enää täällä!

Jos minä jostain alkaisin

Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä:

Minä heittäisin kivisen rinkkani risukkoon

ja kuraiset saappaani sammalikkoon

ja paljain jaloin minä tanssisin

peltojen laidoilla kesäöisin

Minä olisin pieni tyttö

ja vahva nainen samassa vartalossa

ryppyinen iho sileässä sielussa

työ vain leikkinä käsieni uurteissa

Ja jokaista poimuani

minä silloin rakastaisin

jokaista laaksoa ja kukkulaa

ja tasamaatakin hyvänä pitäisin

Enkä minä piilottelisi mitään

en koittaisi kurvejani kuorrutella

en takamustani peitellä

enkä enää koskaan hukkaisi

itseäni toisten sekaan

Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä:

Minä olisin häpeilemättä minä!

The End

Your name is the End
The Beginning and the End

and here I am
standing in the middle
of my everything
wondering where this all is going
what the rhyme and reason is
the secret behind this season

and those frozen seeds
what about them?
those that I have
with my own shaky hands sown
on that barren and stony soil
will I ever see them blossoming?

here I am
in this thick fogginess
taking steps towards unknown
to meet you somewhere there
where you say you already are
joyfully cheering
and holding the final piece
of my mystery

just because
your name is  

the End

Sinä huomasit kun minä huokaisin

Sinä huomasit
kun minä huokaisin
en edes sanaa sanonut
mutta heti sinä sen tiesit

tiesit kuinka äkkiä voimani katosivat
ja kuinka pian olinkaan omillani
kuinka toivo ja tulevaisuus
lipuivat yhä vain kauemmas

tiesit että vilkaisin jalkojani
katsoin noita upottavia askelmia
ja levotonta sydäntänikin
enkä minä ollenkaan ylpeänä
sen ääntä kuunnellut

mutta sinä huomasit
kun minä huokaisin -

ja minulle riitti
kun tiesin
että sinäkin sen kaiken tiesit