Minä tanssin!

Minä tanssin elämän ilosta
minä tanssin vapaudesta
ja siitäkin tanssin
että harvoin vain osaan
elää iloiten vapaudesta

mutta tänään jalkani nousee
ja hiukseni hulmuavat
ja kesä kun on 
minun lempeni lämmittää
minkä ilta on viilentänyt

- se ei huomisesta huokaile nyt!

Nälkä

Kun ihminen ei enää enempää täyty
kun hän on syönyt ja juonut ja maannut
irrottanut elämästään kaiken minkä suinkin voi

ja kun hän silloin kysyy lisää
tuntiessaan yhä puutetta
vaikkei edes ymmärrä miksi

se tunne on nälkä
jonka luoja ihmisen sisään loi

Täällä on onneni olla

Täällä on minun onneni olla
nojata kättäni leukaan

muistella kynttilän valossa
auringon paahdetta
posken pehmoista pintaa

ja unohtaa sen
millä ei arvoa ole
minkä miettiminenkin 
vain aikaa tuhlaa

nauraa rätkättää
niin että lokit hätkähtävät
että silmäkulmat rypistyvät
siletäkseen levosta jälleen

täällä on minun onneni olla
ja käpertyä maailmani nurkkaan

Taivaanranta ei horju

Taivaanranta ei horju
se ei liiku mieleni mukaan

ei juuri hypi riemusta
muttei myöskään vajoa epätoivoon
se pysyy vakaana aloillaan

ja silloin kun joku ajaa ohitseni
kun turvallinen vanaveteni 
vaihtuukin arvaamatta aallokoksi
ja kun elämäni vene keikkuu
holtittomasti laidalta toiselle

silloin etsin silmiini taivaanrannan
sen viivasuoran sormenjäljen
ja huomaan että toden totta!
sinun kätesi ei vieläkään vapise

Oletko sinä onnellinen siellä?

Oletko sinä onnellinen siellä?
niissä taloissa joissa kaikkialla
näkyy kättesi jälki, niissä pihoissa
joiden mullassa pisaroi otsasi hiki

oletko sinä onnellinen siellä?
katsotko tyytyen maisemaasi  ja sanot
hyvä, siitähän tulikin hyvä

vai vaivaako sinua jatkuva piina
jos istut hetkeksikin alas
jos annat itsellesi luvan tuokionkin viivähtää
jos laiskotellen päiväsi alat
ja jo pian samoilta sijoilta lakkaat
ja jos et millään muista
kuinka olet leposi ansainnut

jäätkö silloin elämälle velkaa
anotko lisää lainaa
jota koitat vähin erin
syyllisyydelläsi lyhentää

vai oletko sinä vain
lapsen tavoin onnellinen siellä
ja otat avojaloin kaiken armon vastaan

Naurunryppyjä

Hyvänen aika! Naurunryppyjä!

sitähän ne ovatkin nuo
omapäiset viivat poskieni päissä
nuo jotka varkain piirsivät reittinsä silmieni alle
ja asettuivat sinne onnellisesti aloilleen

nehän ovat naurunryppyjä jotka kertovat tarinaa vuosien ilosta!

puhuvat siitä että olen ennenkin 
viihtynyt hilpeässä seurassa
että olen antanut riemuni vuotaa yli
ja se on tulvinut iholtani ihmisten ilmoille
kuin vaahteran makea mahla

sitähän nuo juovat viestivät
että olen nähnyt jo paljon
että tiedän kuinka yö taittuu aina aamuksi
että sateen jälkeen tulee varmasti aurinko
ja että rakkaudella on tuhansia uusia alkuja

miksi minä sellaisia koittaisin silotella tai peittää
miksi pitäisin rumana jotain niin kaunista
jotain joka hihkuu vastaantulijoille: 

- olenpas elänyt! olenpas iloinnut! olenpas ollut jo kauan!

Täytyy tyytyä

Elämää ei voi koskaan korjata
ihan täysin kuntoon
sitä ei voi höylätä ja hioa
naulata ja naputtaa valmiiksi

aina se on vähän rempallaan
pikkuisen vinossa niin kuin
pellon laidan lato
jostain kohtaa vuotaa katto
ja viima viluttaa lautojen lomista

ja ihminen koittaa vimmatusti
tilkitä sitä viimeistä rakoa
vain huomatakseen jotain muuta
mikä ei katsetta kestä

sillä ei elämä suostu täydelliseksi
paitsi ehkä tuulenvireen verran
tai yhden jalamitan matkan
tai laskevan auringon ajaksi

ja siihen täytyy ihmisen tyytyä
jos aikoo yhtään tyytyväinen olla