Lokakuun tuuli

Mereltä puhalsi lokakuun tuuli
kylmä ja armoton.
Sama, jonka lämmössä lepäsin juuri
nyt hyinen ja tunteeton.

Vai näkikö sisääni sittenkin?
Tiesi mitä pelkäsin.
Vasten kasvoja kertoikin
Sen, mitä piilottelin.

Yhä niin kovasti rintaan sattuu.
En vieläkään pääse irti.
Jossain syvällä kipuni tuntuu.
Kutsuu kulkemaan läpi.

Mereltä puhalsi lokakuun tuuli
tuttu ja vieraskin.
Sama, joka usein niin myötäinen oli
nyt voittaja, vastainen.

Vai näkikö sisääni sittenkin?
Tiesi, että pakenin.
Vasten kasvoja kertoikin
Sen mitä salailin.

Yhä niin kovasti rintaan sattuu.
En vieläkään pääse irti.
Jossain syvällä kipuni tuntuu.
Kutsuu kulkemaan läpi.

Mereltä puhalsi lokakuun tuuli
voimakas, turvallinen
Ehkä se huutoni surkean kuuli.
Se puhalsi tyynnyttäen. 

Ja näki kai sisääni sittenkin
Tiesi, mitä tarvitsin.
Varoen nosti eteeni sen,
vaietun, salaisen. 

Kesken

https://www.facebook.com/photo.php?v=10150345104886553&l=984193121729228255

Vieläkö vanhana samalta tuntuu
pikkuinen tyttönen sisällä asuu
ja samoilla silmillä maailmaa katsoo
ihmettelee kun se aina vain muuttuu 

Yhäkö silmistä pilkettä löytyy
hymyssä eletty elämä näkyy
ja iltaisin parempaan huomiseen uskoo
vaikkakin välillä kaikkeen väsyy

Vieläkö silloin on valmis myöntämään
että on niin kesken

Keskeneräinen
ja silti kaunis
keskeneräinen 
ja riittävä
ei valmis vieläkään
ei lähelläkään
silti keskeneräinen
ja kaunis

Vieläkö silloinkin kaikkensa antaa
maailman murheita päällänsä kantaa
ja toistenkin teoista itseään syyttää
suruja sisälleen keräilee liikaa

Yhäkö peilissä virheitä näkyy
huokaisten kuvaansa katsella täytyy
vai anteeksi itselle antaa jo pystyy
hyväksyen oma arvokin löytyy

Vieläkö silloin on valmis myöntämään
että on niin kesken

Kamalan kiltti

Syntyi sukuunsa syyttömänä,
vailla pienintä virhettäkään.
Luottaen katsoi syvälle silmiin
jotka työnsivät sylistään.

Oppi olemaan pyytämättä
surun läpikin hymyilemään
Kivunkin kantoi niin vähin äänin,
yksin tottui hän itkemään

Ei saanutkaan olla kenenkään onni.
Oli osansa visusti vaieta vaan.
Piti osata olla hiljaa ja kiltti.
Hiljaa ja kamalan kiltti.

Osasi liikkua näkymättä
Toisten askeleet aavistamaan
Työntämään aina itsensä sivuun 
Oli taitava mukautumaan 

Eli elämää tuntematta
Koki häpeää ainoastaan
Arvonsa ansaitsi ahkeruudella
Oli tunnettu vahvuudestaan

Ei saanutkaan olla kenenkään onni.
Oli osansa visusti vaieta vaan.
Piti osata olla hiljaa ja kiltti.
Hiljaa ja kamalan kiltti.

  

Jos toivoa voisin

Silitän päätäsi pientä       
untasi katselen
niin salaa aika rientää
sinut paremmin peittelen

Sinut lainaksi hetkeksi sain,
kerran luovuttaa pitäisi kai
Päästää irti hyisiin tuuliin
kulkemaan omin askelin

Riittävän rosoisen tien
Jos toivoa voisin
Sen sinulle toisin
Riittävän rosoisen tien
Hieman haavoja, hiukan kipua
Ja paljon rakkautta parantavaa

En silittää tietäsi tahdo
en luvata liikoja
Niin harvoin se on helppo,
en voi kaikelta suojella

Sinut lainaksi hetkeksi sain
Kerran luovuttaa pitäisi kai
Päästän matkaan kesken erän
Löytämään tien eheän

Heikkona hetkenä

Heikkona hetkenä,
tahto ei riitä
sanat ei löydä toista.
Sydän lukossa,
täysin tukossa
eikä se tunne mitään. 

Katsot vain ohitse
ihan niin kuin et oiskaan,
poiskaan en tästä vielä mene.
Satuttaa rakastaa
silti sinua
Enemmän ehkä kuin koskaan.

Jos kietoisit kätesi tämän heikon ympäri,
korjaisit rikkoutuneen.
Et ottaisi liikaa tätä taakkaa itseesi,
antaisit tukea vaan.
Sanomatta sanaakaan
Rakastaisit pois kaiken menneen.

Heikkona hetkenä
usko et sitä,
haluan vain rakastaa.
Odotin kasvua,
kylvin tuhoa.
Nyt ei versoa mitään.

Sanat vain sivaltaa,
mitä muuta ne voiskaan.
Poiskaan en niitä osaa vetää.
Satuttaa rakastaa
silti sinua
enemmän ehkä kuin koskaan.

Jos olisin lähellä hiljaa vaan

pitäisit hellästi ja lujaa

Sanomatta sanaakaan 

Rakastaisit pois kaiken menneen

Ei päivää kauniimpaa

Kuka päiviensä määrää tietää? 
Kuka onnensa voi varmistaa?
Ehkä vuotaa kyyneleitä, ehkä edessä on teitä, 
jotka haastavat, haavoittavat. 

Kuka virheitänsä tahtoo muistaa? 
Kuka eiliseen jää elämään?
Ehkä ilo jääkin piiloon, ehkä juokseekin se pakoon.
Jollei tartu kiinni tähän hetkeen.  

Ei päivää kauniimpaa tarvitse odottaa.
Kun tässä olla saa, uskaltaa rakastaa.
Ei päivää kauniimpaa tarvitse odottaa.
Kun luottaa Jumalaan, Hän kyllä kantaa.

Kuka unelmiinsa vielä uskoo?
Kuka rohkeasti heittäytyy?
Ehkä karttuu kokemusta, ehkä elämä opettaa,
mitä kannattaa tallettaa.

Kuka vuosiensa arvon laskee?
Kuka rikkautta voi mitata?
Kerää onnen pisaroita, pieni hymy joka hoitaa:
Silloin tartut kiinni tähän hetkeen. 

Kompostiämpäristä

Tämä on tällainen hassutteluteksti. Aika ällökin. Mutta joskus kompostiämpärikin voi puhutella...

Syömme kompostiämpäristä
toisten kaluamaa kananjalkaa
ja eltaantunutta emmentaalia
korpun päälle koitamme leikata.

Ihmettelemme, kun ei maistu
kun ei elämä miltään maistu.
Jätteitä me aterioimme
ja nälkämme ei koskaan poistukaan.
 
Syömme kompostiämpäristä
jonkun onkimaa kirjolohta
ja pilaantunutta viikonvanhaa
kananmunaa koitamme kuoria.

Ihmettelemme, kun ei muutu
kun ei elämä millään muutu.
Jätteitä me aterioimme
ja nälkämme ei koskaan poistukaan.

Syömme kompostiämpäristä
jonkun jättämää paahtoleipää
ja pureskeltua purkkiruokaa
tölkin loput koitamme kaapia.

Ihmettelemme, kun ei tunnu
kun ei elämä miltään tunnu.
Jätteitä me aterioimme
ja nälkämme ei koskaan poistukaan.

Syömme kompostiämpäristä
vaikka tarjolla on lämpimäistä,
kuin uunituoreita sämpylöitä.
Jos tahtoo maistaa Luojamme hyvyyttä.