Unelmoin suuria

Unelmoin suuria
Haaveilen hetkestä
jolloin minulle riittää
tämä pieni tavallinen elämä

Kun en enää haikaile, kaipaile
juokse kiireellä ohitse

Kun odottelu päättyy
ja oleminen
eläminen alkaa olla arkea

Silloin olen lähellä unelmaa
saavuttanut jo suuria

Kun isä on hiljaa

Kun isä on hiljaa, hän rakastaa
Hän vierellä ääneti valvoo
Ei lastansa päästäisi silmistään koskaan
Ei päästäisi koskaan

Kun isä on hiljaa, hän rauhoittaa
Hän lepoa lapselleen lupaa
Ja toivottomalle myös toivoa antaa
Myös toivoa antaa

Kun isä on hiljaa, hän lohduttaa
Hän hellästi puoleensa katsoo
Ei pienintä syytöstä katseessaan koskaan
Ei syytöstä koskaan

Kun isä on hiljaa, hän odottaa
Hän unelmat salaiset uskoo
Kun vaikenee viimeinkin kuuntelemaan
Vain kuuntelee hiljaa

Ja niin isä saa hiljaa rakastaa

Kovin paljon huolta

Niin kovin paljon huolta
mahtuu pienen ihmisen elämään
Kuin kantaisi harteillaan valtavaa vuorta
ihan vain varmuudeksi itselleen

Ei huoli sääli vanhaa tai nuorta
saa kaikkea tulevaa epäilemään
Niin vaikea on ymmärtää elämän juonta
joka toisinaan ihmistä säikyttelee

Nyt jättimäistä vuorta, turhaa huolta,
en tahdo enää itselläni pitää!

Mitä ikinä huomenna tuleekaan tuolta,
en suostu valmiiksi hätäilemään
Sillä jos en huomaa valoisaa puolta,
myös elämän seikkailut pois pakenee!

Haikeus kuuluu jouluun

Haikeus kuuluu jouluun

se leijailee huoneeseen huomaamatta

kuusen tuoksussa se tulee

kynttilän valossa, lasten lauluissa

se jossain syvällä sydämessä asuu

ja aina uudestaan jouluna esiin astuu

antaa aavistaa palan ikuisuutta

lämpöä, rauhaa, rakkautta

haikeus kutsuu koditonta kotiin

Varjojen laaksoon

Jos on ikänsä siirtänyt suruja syrjään
Luullut niin selviävänsä
Vuosia väsynyt kaipuunsa määrään
Kätkenyt kyyneleensä

Silloin vihdoin kun voimat hellittää
Pakko on irti päästää
Tutulta reitiltä joutuu eksymään
Kulkemaan pimeään

Tie vie varjojen laaksoon
Jossa ei loppua näy
Tie vie kenties kerran valoon
Mutta vielä se synkempään käy 

Jos on aina vain kulkenut tasaista tietä
Mutkia vältellen
Kuunnellut enemmän muiden mieltä
Omaa itseään epäillen

Silloin vihdoin kun päättää hellittää
Tulevaa ei voi tietää
Tutulta reitiltä joutuu eksymään
kulkemaan pimeään

Tie vie varjojen laaksoon
Jossa ei loppua näy
Tie vie vielä kerran valoon
Sillä hiljaa hän vierellä käy 

Hiljaa hän vierellä käy

Harmaa antaa luvan

Harmaa taivas antaa luvan lepoon
luvan istua lytyssä ja puhua vähän
tuijottaa tyhjää valkoista seinää
miettimättä juuri mitään
jättää turhat tekemättä
ja vain hengittää

sisään
ulos

harmaa antaa luvan
olla värittämättä elämää väkisin 

Juoksen perässäsi elämä

Juoksen perässäsi elämä
sinä laukkaat hurjana horisontissa
niin kuin villiintynyt eläin
aina olet ehtinyt edelle
minä olen vasta täällä
sinä jo seuraavalla viikolla   

vaikka kyllä minä
ihan tosissani yritän
ahdistaa vaan tämä arki
se estää meitä kohtaamasta 

mutta vielä minä tulen
ja nappaan sinut elämä
ja sitten me istumme iltaa
me nauramme yhdessä yömyöhään

minä ja elämä! 

mutta nyt 
nyt en ehdi istua
viikon päästä sitten
sitten kun on aikaa