Elämäni avaimet

Sinulla on käsissäsi elämäni avaimet
sinulla on lupa avata ovet
ja lupa ne myös sulkea

sinä voit laittaa minut odottamaan
tai päästää astumaan sisään
voit pyytää kulkemaan vielä virstan
tai pysäyttää lepäämään tähän

mutta mitään niistä et tee ilkeyttäsi
et siksi että ansaitsisin pahaa
tai sietäisin hävetä
tai koska olen niin 
keskenkasvuinen ja hankala

en ole sinulle koskaan
mitään liikaa tai liian vähän

- ainoastaan riittävä ja rakas

Sinun kuvasi

Sinä taidat olla paljon rennompi
kuin mitä olen koskaan kuvitellut

taidat nauraa ja tanssia
heitellä voltteja ja vitosia
istua heinänkorsi suussa
ja tuhlata elämään enemmän
kuin olen ikinä osannut ajatella

sillä samalla kun olen alkanut tervehtyä
kun uskallan jo vähän kuulla itseäni
ja kun en enää niin kovasti häpeä sitä mitä näen
huomaan sisälläni aina vain selvemmin
sinun kuvasi

ja sitä kevyemmäksi kaikki käy
kun tiedän että on pelkästään hyvä
muuttua kaltaiseksesi

Minä tanssin!

Minä tanssin elämän ilosta
minä tanssin vapaudesta
ja siitäkin tanssin
että harvoin vain osaan
elää iloiten vapaudesta

mutta tänään jalkani nousee
ja hiukseni hulmuavat
ja kesä kun on 
minun lempeni lämmittää
minkä ilta on viilentänyt

- se ei huomisesta huokaile nyt!

Nälkä

Kun ihminen ei enää enempää täyty
kun hän on syönyt ja juonut ja maannut
irrottanut elämästään kaiken minkä suinkin voi

ja kun hän silloin kysyy lisää
tuntiessaan yhä puutetta
vaikkei edes ymmärrä miksi

se tunne on nälkä
jonka luoja ihmisen sisään loi

Täällä on onneni olla

Täällä on minun onneni olla
nojata kättäni leukaan

muistella kynttilän valossa
auringon paahdetta
posken pehmoista pintaa

ja unohtaa sen
millä ei arvoa ole
minkä miettiminenkin 
vain aikaa tuhlaa

nauraa rätkättää
niin että lokit hätkähtävät
että silmäkulmat rypistyvät
siletäkseen levosta jälleen

täällä on minun onneni olla
ja käpertyä maailmani nurkkaan

Taivaanranta ei horju

Taivaanranta ei horju
se ei liiku mieleni mukaan

ei juuri hypi riemusta
muttei myöskään vajoa epätoivoon
se pysyy vakaana aloillaan

ja silloin kun joku ajaa ohitseni
kun turvallinen vanaveteni 
vaihtuukin arvaamatta aallokoksi
ja kun elämäni vene keikkuu
holtittomasti laidalta toiselle

silloin etsin silmiini taivaanrannan
sen viivasuoran sormenjäljen
ja huomaan että toden totta!
sinun kätesi ei vieläkään vapise

Oletko sinä onnellinen siellä?

Oletko sinä onnellinen siellä?
niissä taloissa joissa kaikkialla
näkyy kättesi jälki, niissä pihoissa
joiden mullassa pisaroi otsasi hiki

oletko sinä onnellinen siellä?
katsotko tyytyen maisemaasi  ja sanot
hyvä, siitähän tulikin hyvä

vai vaivaako sinua jatkuva piina
jos istut hetkeksikin alas
jos annat itsellesi luvan tuokionkin viivähtää
jos laiskotellen päiväsi alat
ja jo pian samoilta sijoilta lakkaat
ja jos et millään muista
kuinka olet leposi ansainnut

jäätkö silloin elämälle velkaa
anotko lisää lainaa
jota koitat vähin erin
syyllisyydelläsi lyhentää

vai oletko sinä vain
lapsen tavoin onnellinen siellä
ja otat avojaloin kaiken armon vastaan

Naurunryppyjä

Hyvänen aika! Naurunryppyjä!

sitähän ne ovatkin nuo
omapäiset viivat poskieni päissä
nuo jotka varkain piirsivät reittinsä silmieni alle
ja asettuivat sinne onnellisesti aloilleen

nehän ovat naurunryppyjä jotka kertovat tarinaa vuosien ilosta!

puhuvat siitä että olen ennenkin 
viihtynyt hilpeässä seurassa
että olen antanut riemuni vuotaa yli
ja se on tulvinut iholtani ihmisten ilmoille
kuin vaahteran makea mahla

sitähän nuo juovat viestivät
että olen nähnyt jo paljon
että tiedän kuinka yö taittuu aina aamuksi
että sateen jälkeen tulee varmasti aurinko
ja että rakkaudella on tuhansia uusia alkuja

miksi minä sellaisia koittaisin silotella tai peittää
miksi pitäisin rumana jotain niin kaunista
jotain joka hihkuu vastaantulijoille: 

- olenpas elänyt! olenpas iloinnut! olenpas ollut jo kauan!

Täytyy tyytyä

Elämää ei voi koskaan korjata
ihan täysin kuntoon
sitä ei voi höylätä ja hioa
naulata ja naputtaa valmiiksi

aina se on vähän rempallaan
pikkuisen vinossa niin kuin
pellon laidan lato
jostain kohtaa vuotaa katto
ja viima viluttaa lautojen lomista

ja ihminen koittaa vimmatusti
tilkitä sitä viimeistä rakoa
vain huomatakseen jotain muuta
mikä ei katsetta kestä

sillä ei elämä suostu täydelliseksi
paitsi ehkä tuulenvireen verran
tai yhden jalamitan matkan
tai laskevan auringon ajaksi

ja siihen täytyy ihmisen tyytyä
jos aikoo yhtään tyytyväinen olla

Hyvä on näin

Toisinaan tunnen vahvasti
etten kuulu minnekään
etten muiden enkä edes oman
elämäni listoilta löydä nimeäni

että jokainen tuttu
on lopulta vieras
ja jokaisessa talossa
olen muukalainen

ja että minun kohtaloni
on seilata yksin
oman elämäni valtamerillä
astuakseni yksin 
tutkimattomille mantereille

niinä hetkinä
en voi muuta kuin 
tarrautua sinuun
niin että sinun jalastasi
tulee minun mastoni
ja sinun vaatteistasi purjeeni

ja vähän matkaa taas muistan
kuinka hyvä meidän kahden 
on olla näin

Aura

Et sinä valmiiksi raivattua peltoa
kenellekään antanut
mutta tarjosit käteen auran

oli se sitten laulu tai liike tai työ tai huvi
mutta jotain kättä pidempää
sinä jokaiselle annoit
jotain jolla luoda omaa uraa

sillä niin sinä sen tarkoitit
että kaikki saisivat jälkensä jättää
painaa kätensä multaan
ja muuttaa jotain toiseksi
tehdä vähästään riittävää

mutta ensin täytyy
ojentaa kädet ja ottaa vastaan
ja sitten liata nuo samat kädet
ja lopulta vielä uskaltaa
itse muovailtu jakaa

muuta ei tarvita!

vaan useimmilla meistä
tuohon auraan tarttumiseen
tuskin ihmisikä tahtoo riittää

Niin kovin tuttu

Moni varoo katsettasi
mutta minulle on tärkeintä
että sinä näet

että sinä tiedät mistä syystä ja mitä varten
että pystyt koska vaan sanomaan miksi
kun katselet salatuintani
yhtä tarkasti kuin pintaa

ja kun minä mietin niitä
itseni kahta eri puolta
sitä toista mikä minusta näkyy
ja sitä mitä koitan vimmatusti kätkeä
on tuo kaikki sinulle yhtä ja samaa
yhtä kallista ja rakasta

siksi en katsettasi pelkää
enkä suostu enää häpeilemään
vaikken omia odotuksiani täyttäisikään
sillä minä olen sinulle
ennen kaikkea

niin kovin tuttu

Ääriä täynnä

Minun ennen niin
tasainen elämäni
on enää ääriä täynnä

se on pelkkää laaksoa
tai jyrkintä huippua
häikäisevää loistetta
tai mylvivää merta
räikeitä värejä
tai aivan pikimustaa

se on juuri sitä
mitä olen aikoinani tilannut
mitä olen oikein
pyytämällä pyytänyt
että nyt muutos tähän!

ja niin en lakkaa
kivuilleni hymyilemästä
en sille että poskeni jo sattuvat
rypistyessään vuoroin naurusta
vuoroin itkusta

sillä harmaus ei totta vie
ole enää täällä!

Jos minä jostain alkaisin

Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä:

Minä heittäisin kivisen rinkkani risukkoon

ja kuraiset saappaani sammalikkoon

ja paljain jaloin minä tanssisin

peltojen laidoilla kesäöisin

Minä olisin pieni tyttö

ja vahva nainen samassa vartalossa

ryppyinen iho sileässä sielussa

työ vain leikkinä käsieni uurteissa

Ja jokaista poimuani

minä silloin rakastaisin

jokaista laaksoa ja kukkulaa

ja tasamaatakin hyvänä pitäisin

Enkä minä piilottelisi mitään

en koittaisi kurvejani kuorrutella

en takamustani peitellä

enkä enää koskaan hukkaisi

itseäni toisten sekaan

Jos minä jostain alkaisin

minä alkaisin tästä:

Minä olisin häpeilemättä minä!

The End

Your name is the End
The Beginning and the End

and here I am
standing in the middle
of my everything
wondering where this all is going
what the rhyme and reason is
the secret behind this season

and those frozen seeds
what about them?
those that I have
with my own shaky hands sown
on that barren and stony soil
will I ever see them blossoming?

here I am
in this thick fogginess
taking steps towards unknown
to meet you somewhere there
where you say you already are
joyfully cheering
and holding the final piece
of my mystery

just because
your name is  

the End

Sinä huomasit kun minä huokaisin

Sinä huomasit
kun minä huokaisin
en edes sanaa sanonut
mutta heti sinä sen tiesit

tiesit kuinka äkkiä voimani katosivat
ja kuinka pian olinkaan omillani
kuinka toivo ja tulevaisuus
lipuivat yhä vain kauemmas

tiesit että vilkaisin jalkojani
katsoin noita upottavia askelmia
ja levotonta sydäntänikin
enkä minä ollenkaan ylpeänä
sen ääntä kuunnellut

mutta sinä huomasit
kun minä huokaisin -

ja minulle riitti
kun tiesin
että sinäkin sen kaiken tiesit

En minä tiedä

Näinä aikoina yhä vain useammin
löydän itseni ajattelemasta että
en minä tiedä

kun ajatukset sinkoilevat
miltein hengenvaarallisesti
suurten kysymysten
ruuhkaisilla valtateillä
seison siellä itsekseni kaiken keskellä
ja sanon mielessäni että
en minä tiedä

ja niin se vain on
etten minä ihan totta tiedä

vaikka olenhan minä lukenut
ja koittanut kuunnella
olen pitänyt silmäni auki
ja pyrkinyt näkemäänkin
olen yrittänyt ymmärtää

ja vaikka minä kuinka mietin
huomaan siltikin päätyväni
aina siihen samaan kysymysten kehään
josta alussa lähdin
ja yhä vain vähemmän
tunnun vuosi vuodelta tietävän

niin että! kyllä minä valtavasti ihailen niitä
joilla on aina vastaus valmiina
ja päivänselvä mielipide
sillä itse en ole ollenkaan varma
 
niin paljon on vielä sellaista
mitä en ihan yksinkertaisesti tiedä

Vain kaksi kolmesta

Vain kaksi kolmesta
voi ihminen hoitaa itse:

voi opetella uutta ja nähdä vaivaa
tehdä parhaansa ja paljon senkin jälkeen
voi ylittää itsensä uudelleen ja uudelleen
venyä melkein mihin tahansa mittaan

voi hymyillä ja olla murehtimatta
pistää sormet ja varpaat ristiin
ja ajatella oikein myönteisiä
toivoa parempia aikoja

mutta siltikin
vain kaksi kolmesta
voi ihminen hoitaa itse

sillä rajalliseksi on hänet rakennettu
laitettu tarkoituksella
liian vaikeiden asioiden haltijaksi
ja äärettömyyden kysymykset sisällään
hänet on laskettu kylmään ja pimeään maahan   

vain kaksi kolmesta -

jotta hän lopultakin
tunnustaisi pienuutensa
myöntäisi osaamattomuutensa
ja sen ettei sittenkään omillaan pärjää
ettei koskaan kokonaan tiedä

ja että tuon yhden kolmesta tähden
hän tahtoisi luottaa kaiken muunkin
itseään isompiin käsiin

Maailmani on hiljainen

Harvoin maailma on
yhtä hiljainen kuin tänään
harvoin minun maailmani
on yhtä hiljainen

sillä murheet siellä metelöivät
huolet hyppivät seinille
kiipeilevät kirjahyllyillä  
ja roikkuvat lamppujen jaloissa
pitävät parkouria
minun elämäni olohuoneissa

sitten ne ottavat kiinni korvista
ja osoittavat likaisen lavuaarin
tarttuvat sievin sormin
lattialle kasattuun garderoobiini
ja käskevät hävetä

kun en vieläkään!
kun en tässä iässäkään!
kun en ollenkaan osaa pitää huolta
enkä löydä elämäni paloille paikkaa

aika harvoin maailmassani
on tällainen tauko
tällainen ihmisen mentävä aukko

mutta siinä minä nyt istun
ja ihmettelen hetken 
tätä kummallista rauhaa

Vain ihmisiä olemme kaikki

Loppujen lopuksi
vain ihmisiä
me olemme kaikki

vähäisimmästä mahtavimpaan
vain eri kokoisia astioita
täynnä tomua ja tuulta

savea joiden rinnassa asuu
ikiaikainen ystävämme ikävä
aukko jota koitamme täyttää
kuka rahalla tai vallalla
tai maineella tai kunnialla
kuka kaiken muuttavalla rakkaudella

ja sen heikkouden kolon
me uskomme kätkevämme muilta
kun itse näkemättä kuljemme
verhoutuneena kuka mihinkin
hyveeseen tai tietoon --
vaikka hienoimmatkaan keinomme
tuskin kivenheittoa kauemmas riittävät

ja mittavia ovat usein myös sanamme
varsinkin ne jotka nousevat ylpeinä vastaan
jotka eivät ajatustemme vauhdissa pysy
vaan putoilevat sinne tänne tien poskiin
jättäen jälkeemme ohdakkeiden viidakon

sellaisia me olemme
vain ihmisiä -- 
siksi on turha
odottaa keneltäkään liikaa
tai laskea toivoaan
yhdenkään ihmisen varaan
joka tänään on totta
mutta ehkä jo huomenna tuhkaa