Heikoilla jäillä

Kuinka kantamattomilla vesillä ihminen liikkuukaan
ripustaessaan itsensä jonkun minkä lie ulkoisen tuen varaan
Aivan kuin hakisi mummolan navetan takaa heinäseipään
ja alkaisi itse esittää siinä linnunpelätintä keskellä talvea
Sitähän voi nojata koko elämänsä painolla vaikka
kermaviilillä kuorrutettuun mustikkapiirakkaan
tai valkoisella sisustettuun Ikea-kotiin
tai siihen että hiuksia on aina kehuttu
että ne on nähty hyvinä
että minut on nähty silloin hyvänä

Mutta voi sitä päivää kun seiväs alkaakin heilua
kun pelätin törröttää alasti yksinäisellä pellolla
piirakat maistuvat liiaksi jauhoilta
kun ei jaksa jatkuvaa muuttumisleikkiä
eikä kukaan muista enää kehua tai kiittää
Mitä sitä ihminen silloin on?
Ei ainakaan hyvä, tuskin edes näkyvä hämärässä

Vaan eikö sitä jo lapsena varoitettu liikkumasta
kestämättömillä vesillä, heikoilla jäillä?
Kuka hullu käski mennä sinne väkisin elämänsä upottamaan?
Ei kai kukaan mutta kun niin kamalasti houkutti