Kovin kevyesti me sanomme
tuntevamme toistemme tiet
me kerromme syyt
ja sen mitä niistä sitten seuraa
miksi juuri niin tai näin käy
ja luojankin liikkeet me aavistamme
me osoitamme missä hän kulkee
ja minne milloinkin vie
tiedämme tarkoin tahtonsa
jo kaukaa näemme aikeensa
mutta yhtä vähän
me hänen mieltään luemme
kuin muurahainen
tavatessaan jalan varjoa
vääjäämättömän sitä lähestyessä
tai kun se kohtalolta tietämättään
askeleen mitalla säästyy
sillä korkeuksissa kulkee totuuden tie
kaikkein suurimpienkin ajatusten yläpuolella
ja pieneksi me hänet teemme
jos sanomme täysin käsittävämme
jos muidenkin suunnan selvitämme
siksi on kai parempi katsoa
ettei itse kaadu
kuin luulla liikoja
ja mennä horjahdellen
ohjaamaan toista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti