Voi sinua!

- Voi sinua!
Sinä ja moni muu
Kirjoititte jo kaikki kauniit sanat loppuun
Ne on taivuteltu, suloisesti soviteltu
Kieputeltu valmiiksi liian moneen runoon, lauluun

- Voi minua!
Minä ja moni muu
Sotkemme sanoja sekaisin, väännämme väkisin
Jospa joku joskus jäisi elämään
Ei vain helisemään ihan yksinään

Ja ikkunan takana laulaa lintu.
Se katsoo minua tuimasti ja sanoo:

- Voi sinua!
Soitan minäkin samoja säveliä,
ikuisia iskelmiä, laulan lakkaamatta,
muihin vertaamatta!

- Voi sinua!
Ellet taidoillasi, lahjoillasi,
lauluillasi, omilla sanoillasi,
uutta iloa luomakuntaan luo!

Häviän

Häviän vieläkin liian usein itseltäni
Äkkiä huomaankin huhuilevani jostain sivulta
Oma ääneni toteaa minun lähteneen pois

En ole edelleenkään löytänyt pysyvää kotia kuoreni alta
Enkä ole onnistunut lukitsemaan itseäni sisään
Yhä välillä vaivaannun omassa seurassani

Niin ahdasta,
Niin tylsää, tyhjää puhetta
Outoa hiljaisuutta

Silloin karannut sieluni lähtee vaeltamaan vapauteen
Ja hyvähän sen on sieltä huudella ivaten perääni:
- Mitäs nyt teet? Sinä et ole läsnä!

Mutta vielä joskus, sen lupaan!
Joskus sisälläni on niin kotoisaa
Ettei mikään voi enää houkutella minulta pakoon 

Iloa etsimässä

Ilo oli mennyt piiloon.

Etsin sitä kaikkialta.
Kävelin kirkkaana päivänä rannalla.
Tuijotin vieraan lapsen nauravia kasvoja.
Annoin itselleni luvan tehdä, mitä mieleni tahtoi,
mutten siitäkään osannut nauttia.  

Iloa en löytänyt.

Niin minä luovutin ja päätin mennä itse piiloon.
Painuin vällyjen alle pimeään, 
vaivuin levottomaan uneen.
Unessakin muistin, kuinka iloton olin. 

Kunnes aikani siinä maattuani,
heräsin hiljaiseen ääneen, joka kuului aivan läheltä.
Se puhui lempeästi niin kuin sellaiselle, joka ei aivan ymmärrä elämää.
Niin kuin peiton alle piiloutuneelle lapselle puhutaan.
- Siellähän sinä oletkin! se sanoi.

Ilo oli löytänyt minut. 

Se oli nähnyt salaisen piiloni. 
Hätäännyin, mutta ilo ei ollut moksiskaan.
Tarjosi vaan varmasti hentoa kättään.
- Tule! se sanoi.
- Kestätkö sinä?
kysyin ja pelkäsin, ettei se jaksaisi minua,
olinhan kamalan raskasta seuraa.

Mutta ilo olikin vahva ja kesytön, suorastaan villi.
Se tempaisi minut yhdellä kädellä hurjaan tanssiin.
Minä loikin kömpelösti sen rinnalla ja yritin aluksi hallita sen hyppelyä.
- Käyttäydy nyt ilo!
- Älä häpäise minua leikilläsi enempää!

Kohta minun oli kuitenkin luovuttava vastarinnasta.
Niin hullunkurista se tanssi oli.
Pyörryttävää, kepeää, pelotonta ja hilpeää. 

Ilo oli valloittanut minut!

Lämpöä etsivät kalat

Lämpöä etsivät kalat pyrkivät syvälle
Ne sukeltavat pohjalle pinnan viimaa karkuun
Antavat järven rauhassa jäätyä ylleen
Siellä mudassa ne elävät pitkän kylmän kauden
Liikkuvat pimeässä hitaasti ja yksin

Lämpöä ja suojaa etsiessään
on toisinaan hylättävä pinta
ja löydettävä lepo syvältä

Syyllisyydestä

Syyllisyydestä sinulle kerroin
Se minua taas vainoaa
Ei se vaivaudu kysymään lupaa
Sillä paljon on asiaa

Se kertoo kuinka vähän
olen pystynyt antamaan
Niin heikosti rakastamaan
Herättää keskellä yötä ja jatkaa
Sitä samaa lauluaan:

Yritä, yritä vielä enemmän! Ei riitä, riitä tämä!
Yritä, yritä vielä enemmän! Ei riitä, riitä tämä!

Ja minä helposti opin
sen tarttuvan sävelen
kohta jo hyräillen vastaan:

Yritän, yritän vielä enemmän! En riitä, riitä näin!
Yritän, yritän vielä enemmän! En riitä, riitä näin!

-
Mutta ymmärsinkö oikein,
se et olekaan sinä,
joka kanssani laulua laulaa?  

Unelmoin suuria

Unelmoin suuria
Haaveilen hetkestä
jolloin minulle riittää
tämä pieni tavallinen elämä

Kun en enää haikaile, kaipaile
juokse kiireellä ohitse

Kun odottelu päättyy
ja oleminen
eläminen alkaa olla arkea

Silloin olen lähellä unelmaa
saavuttanut jo suuria

Kun isä on hiljaa

Kun isä on hiljaa, hän rakastaa
Hän vierellä ääneti valvoo
Ei lastansa päästäisi silmistään koskaan
Ei päästäisi koskaan

Kun isä on hiljaa, hän rauhoittaa
Hän lepoa lapselleen lupaa
Ja toivottomalle myös toivoa antaa
Myös toivoa antaa

Kun isä on hiljaa, hän lohduttaa
Hän hellästi puoleensa katsoo
Ei pienintä syytöstä katseessaan koskaan
Ei syytöstä koskaan

Kun isä on hiljaa, hän odottaa
Hän unelmat salaiset uskoo
Kun vaikenee viimeinkin kuuntelemaan
Vain kuuntelee hiljaa

Ja niin isä saa hiljaa rakastaa