Hymyilen syyttä

Tänään hymyilen syyttä -
ilman elämälle asetettuja ehtoja
ilman täyttyneitä toiveita
ilman tarvetta oikoa vinoa
tai päästä nopeammin perille

Ihan vain rauhassa ihailen tätä ihmettä
ja sateen soittoa ikkunan takana

Nämä lyhenevät päivät

Nämä lyhenevät päivät
täyttyvät jälleen hyvästeistä:
kurjet, lehdet, valo, lämpö

- ja sinä.

Ja minä
luovun oikeudestani pitää kiinni,
vangita hellästi mutta väkisin,
pakottaa näkemään samoin. 

Tuulelle nostan sormeni merkiksi.
Se saa nyt syleillä omaansa,
pitäköön hetken huolta itsellään.

Sillä vain se, joka on vapaasti mennyt 
voi palata takaisin.

Heitetty toivo

Vaikka minä tiukasti puristin sinua nyrkissäni
ja sanoin viimeiseen saakka pitäväni kiinni
olit lipunut sormieni sivusta jo ennen iltaa

Yötaivas oli mustempi kuin aikoihin 
ja minä yksin elämäni vellovilla vesillä
sylissäni kaksi tyhjää väsynyttä kättä

Veneeni ajelehtiessa villisti kohti tuhoa
muistutti vain kipu rinnassa siitä että yhä hengitin
olin juuri heittänyt toivoni ja tulevat vuoteni pois

Silloin kuulin sinun sukeltavan pimeyden läpi
kadoten pian pinnan alle tutkimaan pohjaa
samassa vauhtini tyyntyi keveäksi keinunnaksi

Toivo elää! kuiskasin yhtäkkiä ymmärtäen
Vain omista käsistä heitettynä se voi elää!
 
Toivo oli tarrautunut rautaisilla kourillaan kallioon

Suru on valunut varpaisiin asti

Suru on valunut varpaisiin asti
se liian syvällä sisällä on
jalkani liikkuvat kankeasti
olen surusta tunnoton

Suru virtailee ihoni alla
vallaten hahmoni ääret
liikkuu suonissa kaikkialla
täyttäen sormet ja sääret

Hengitän surusta tehtyä happea
puhaltaa koitan pois tätä murhetta
Eikä se liikahdakaan, vaatii vain lisää tilaa

Lisää tilaa ja aikaa!

Sillä kaksin täytyy surunsa kanssa
sovussa asua samassa huoneessa
Aikansa virrata antaa, luvalla valloittaa

--
Vielä jaloissa tuntuu painava taakka
ja matka on täysin arvaamaton 
Jos jaksan kulkea iltaan saakka,
ehkä huomenna helpompi on

Eloton

(Johannalle)

Sinä yönä, jolloin sinä olit hiipinyt hiljaa pois
olit jättänyt kolkon kuoresi lojumaan sängylle
vaihtanut kuluneet vaatteesi valkoisiin
ja kohdannut yksin kaikkein pelätyimmän 
Minä mietin, kuinka uusi Ikean lipastosi sopisi meille

Viime yönä vierailit luonani jälleen
Tulit onnittelemaan jostain mitättömästä
Häkellyin kuinka olitkaan nähnyt vuokseni vaivaa
ripustanut kortteja pyykkinaruille pitkin asuntoa
Olit siinä enemmän elossa kuin minä nykyään

Aamun valossa etäännyimme taas
Lipasto kosketti seinää ja minä sitä
sillä muuta otetta en enää sinusta saanut
Eloton esine viesti hiljaa välillämme
tietäen, näkymätöntä hengittäen 

Villi

Sinä liikut taas noilla
tuntemattomilla teilläsi
Niillä, joille iätön luontosi pakottaa
Suden katse silmissäsi lähdet
valloitat vaaroja, toisia maailmoja
Irroitat otteesi minusta

Ja minä lupaan kysymättä
yhtään ymmärtämättä
Pitää nuotion hehkuvana
ja sylini pehmeänä
kunnes sinä villi jälleen palaat

Laula pieni lintu

Laula mulle
laula pieni lintu
kepeä iltalaulu
Sillä kipeä sydän
sanoja vailla
Ei laillasi löydä
säveltä ainuttakaan

Kerro mulle
kerro pieni lintu
tarina korkealta
Sillä matala mieli
pilviä päällä         
Ei täällä voi nähdä
valosta vilaustakaan

Laula mulle
laula pieni lintu
huoleton iltalaulu
Jonka jokainen sävel
Luojaansa luottaa 
Ei suotta se huokaa
murhetta ainuttakaan